Tässä toisinnossa on sisaren turmelijan nimi Venäjän puolella sekä Suomen Pohjois-Karjalassa aina Tuiretuinen,[1834] Käkisalmen seuduilla ja Pohjois-Inkerissä välistä Tuurituinen, mutta tavallisemmin, etenkin rajan eteläpuolella, Tuurikkinen, Länsi-Inkerissä Turo. Sangen usein yli koko Inkerin[1835] viimein on vaan sanottu, että veronmaksusta palajava poika Tuurista l. Turkista tulee, Tattarista tallajaa. Sen kautta ehdottomasti johtuu mieleemme Dobryinjan veronvienti Tatarin khaanille. Siinä on hyvä selitys tuolle muuten oudolle seikalle, että Tuiretuisella, veronmaksusta palatessaan, vielä on kirstut täynnä kultaa reessänsä; sillä Dobryinja toi veron lisättynä takaisin.[1836] Useimmissa kappaleissa, joissa veronviejä tulee Tuurista, sisar sanoo olevansa papin sukua. Tämä on selvä todistus, että arveluni sisaren turmeluksen lainasta Venäläisiltä on oikea; sillä tavallinen henkilö venäläisessä laulussa on Aljoschka Popovitsch s.o. papin poika. Sisaren turmeluksen yhteensulamisen veronviennin kanssa välitti nähtävästi se seikka, että myös Dobryinuschka joskus ilmautuu edellisessä Aljoschkan sijassa, jonka kanssa hän muutenkin on usein sekoitettu.[1837] Yhdessä kappaleessa[1838] neito sanoo Tuurituisen olevan yhden hänen viittä veljeänsä; siinä siis näkyy vaikutus tuosta toisesta venäläisestä toisinnosta, jossa rosvot tai pikemmin vielä Ilja Muromilainen ilmautuu.[1839] Yhdessä Länsi-Inkerin kappaleessa viimein[1840] poika Tuurista tullessaan näkee tiellä teeriparven, joen ääressä joutsenparven ja yrittää sitä ampumaan, mutta lintu häntä kieltää. Juuri sama alku on tavallisesti sillä venäläisellä toisinnolla, missä Aljoschka on päähenkilönä.
Inkeri on siis nähtävästi se paikka, missä tämä venäläinen laulu ensin on saanut suomalaisen muotonsa. Tuuri, missä veronviejä käypi, muuttui vähitellen hänen omaksi nimekseen,[1841] joka sai vähennyspäätteen ja sitten vielä muuttui pohjoisiksi muodoiksi.
Inkerin alueessa pahanteko sovitetaan karjalla, joka pahasti mylvien ilmoittaa surunsa siitä, kun sen tuommoisen syyn tähden täytyy jättää kotiinsa. Samoin tapahtuu vielä joskus Laatokan pohjoispuolellakin,[1842] mutta tavallisesti siellä äiti kehoittaa poikaansa piiloon pakenemaan, osoittaen että kyllä on "suurta Suomen nientä, sankkaa Savon rajaa", johon ei tuomarin käsi ulotu. Luultavasti välitti tämä piiloon pakeneminen sekaantumisen Kaukon l. Lemminkäisen kanssa, johon vielä lisäksi tuli, että Pohjois-Inkerissä sekä Käkisalmen puolella Tuurituinen kertovärssyssä usein sanotaan Lemmen ämmän t. Lemetyisen l. Lemmityisen liekuttamaksi.[1843] Se oli syynä että Venäjän puolella ruvettiin sisaren turmelusta jatkamaan oikeastaan Päivölänretkeen kuuluvilla piilon-ehdoituksilla sekä Saaressa käynnillä.[1844]
Kun sitten Kullervon Kalevanpojan nimi siihen oli alkanut kiintyä, liitettiin välistä vielä perään paimenen kosto, joskus, vaikka harvemmin, kaskenkin kaataminen.[1845] Viimein kirveen taottaminen tätä varten, niinkuin jo tiedämme, antoi aiheen miekan taottamisen ja itsemurhan lisään-ottoon.
b. Sotaanlähtö ja kuolonsanomat.[1846]
Sotaanlähdössä tavataan Kullervon nimi ainoasti kahdessa kappaleessa: toisessa[1847] joka on ainoa laatuansa, äiti ennustaa sodasta ainoasti vahinkoa; toisessa, joka on paljoa yleisempää lajia, Kullervo kysyy kotolaisilta aikovatko he itkeä häntä.[1848] Muissa kappaleissa tätä viimeinmainittua on aina toisia nimiä, enimmiten Anterus sorea sulho.[1849] Itse seikka ilmautuu käsikirjoituksissa kahdessa erimuodossa: tavallisesti muut omaiset lupaavat itkeä, mutta morsian tai vaimo sanoo mielellään itsekin kiihoittavansa tulta, jos näkisi poltettavan. Joskus päinvastoin morsian on ainoa, joka lupaa itkeä. Äidin kauniit sanat ovat kovin harvinaiset.[1850]
Kuolon sanomissa tavataan Kullervon Kalevan pojan nimi enimmiten Aunuksessa sekä Salmin kihlakunnassa, johon se edellisestä seudusta on levinnyt;[1851] muutamat harvat vaan on saatu Vienan läänistä ja Ilamantsista. Kaikissa näissä kappaleissa muiden omaisten kuolo ei vaikuta häneen mitään; vasta sanoma oman vaimon poismenosta saattaa Kullervon valittamaan.[1852] Viipurin läänin etelärajalla ja Pohjois-Inkerissä[1853] on sotaanlähtijän nimi Anterus t. "Pääskynen." Sukulaistensa kuolosta hän, niinkuin ylempänä, ei huoli; hän ei sano joutavansa tulla kotiin, koska
Viel' on Turkki tuntematta,
Tattarlainen tappamatta.
Mutta kun oma vaimokin on kuollut, hän lupaa tulla:
Jo nyt. on Turkki tunnettuna,
Tapettuna Tattarlainen.