Nämät rastaan raksutukset väittää Wäinämöinen tyhjiksi loruiksi; juuri päinvastoinhan:
"Lapsi on tytär kotona,
Vasta neiti naituansa!"
Hän uudistaa taas kosimisensa ja samassa, siksi että neito oikein käsittäisi hänelle tarjotun avion suuren arvon, huomauttaa:
"En ole mitätön miesi,
Uros muita untelompi".
Tähän kehumiseen iskee nyt neito kiinni; hän on Wäinämöisen vakuutusta epäilevinänsä ja saa sillä taaskin varsinaisen kysymyksen kierretyksi. Hän määrää kaksi mahdotonta työtä; jos Wäinämöinen kuitenkin ne saisi toimeen:
"Sitten sun mieheksi sanoisin,
Urohoksi arvoaisin".[132]
Wäinämöinen saa todellakin ehdot täytetyksi, ja nyt neito jo heittää epäilykset. Hän määrää kyllä taaskin kaksi mahdotonta työtä, mutta antaa kuitenkin samassa Wäinämöiselle hiukkasen toivoa. Hän sanoo "ehkä" tulevansa hänelle puolisoksi, jos ukko tekisi nekin ihmeet. Mitäs muuta! Kuuluisalta loitsijalta valmistuvat vaaditut työt heti paikalla, ja tämä rajattoman taidon osoitus näkyy viimein taivuttaneen tytön sydämen. Hän nyt varmaan lupaa tulla sen omaksi, joka hänen kehrävartensa muruista veistäisi veneen ja ilman ruumiin voimain ponnistuksetta työntäisi sen vesille. Se oli melkein samaa kuin täysi suostumus; sillä nyt määrätty ehto oli edellisiin nähden paljoa vähemmin mahdoton. Kumma kyllä, jääpi yhtähyvin juuri tämä veneenrakennus, väliinsattuneen vahingon tähden, Wäinämöiseltä keskentäyttämättä.
Ilmaantuupa sillä välin kopealle Pohjolan immelle toinenkin kosiomies, kuuluisa seppä Ilmarinen. Hänen lähetessään käskee Louhi tytärtänsä pukeumaan mitä parahimpiin koruihin. Semmoista käskyä olisi tuskin ollutkaan tarvis lausua, sillä tyttö on nähtävästi itsestäänkin hyvin halukas näyttämään kauneuttansa kaikkein kirkkaimmassa loistossaan. Pohjolan neito
Viitiseiksi, vaatiseikae,
Pääsomihin suoritseikse.
Näin koristettuna tulee hän tupaan