[1228] Vrezshennik moskovsk. obstsh. istor. p. drevnost. XII.
[1229] Itäisen Kemijoen varrella, liki Aunuksen ja Vienan läänin rajaa, nykyisen runo-alueen äärimmäisellä itäreunalla.
[1230] Vert. Krohn Kertom. Suom. historiasta III s. 112 Gottlund'in kokoelmissa löytyvän alkuperäisen kertomuksen mukaan.
[1231] Venäjän Karjalaiset esim. ääntävät: pugu, vibu, kudu, Vuokkiniemen ja Uhtuen pitäjäläiset, niinkuin mekin: puku, vipu, kutu.
[1232] Lönnrot kyllä todisteittensa joukossa mainitsee senkin, että Vienan Karjalaisten kielessä on niin paljon ruotsalaisia lainasanoja, mutta ei ole nähtävästi huomannut perinjuurista eroitusta runoja laulavain ja muiden Karjalaisten välillä. — Kovakonsonanttisen murteen ympärillä on kuitenkin kaita vyöhyke pehmeäkonsonanttista välimurretta, jonka puhujat vielä osaavat runoja, vaikka vaillinaisemmin.
[1233] Katso Suomal. Kirjall. Seuran pöytäk. 6 p. Marrask. 1839.
[1234] Matkakertomus Morgonblad. 1835 N. 58.
[1235] Vihko E. Boren. 1871 N. 64, 91, 1872 N. 166.
[1236] Katso esim. muistutukset Borenius'en 1871 vuoden kokoelman N. 5:een, 9:ään, 16:een, 37-8:aan, ynnä muita.
[1237] Semmoisia ovat esim. Borenius'en 1872 vuoden kokoelmassa: orpomaat (= orkomaat) N. 6, hurme (selitetty "vedeksi") N. 12, piika pinnehissä (= pintehissä) N. 43, (samassa nähtävästi äsken Suomesta opitussa runossa on vielä lisäksi vattavääntehissä ja sakaran ulisematta saranan sijasta. Koko lapsivaimon luku näkyykin olevan Venäjän Karjalassa tuskin tunnettu), poajie (= paasi) N. 55 (sama sana 1871 N. 46 poatien), susin (= suden) N. 57 (usein suten esim. N. 95; venäjänkarjalainen sana on hukka), lakaisi (Ven. Karjalassa: pyyhki) N. 88, pursti (= pursi) N. 163. 1871 vuoden kokoelmassa keräjit (= keräjät) N. 94, vaimo-vaatteheni (= vaino) N. 97 ja päinvastoin: emoseni, vaino vanha N. 107 (vaimon nimi Venäjän Karjalassa on naini). Tuntemattomuutensa tähden väännetyistä Ruotsin sanoista mainittakoon: touppi (= tuoppi) Bor. 1872 N. 61, 110, kannan (= kannun) N. 146. Murteelle oudot kielimuodot ovat varsinkin välimurteen runoissa pahasti väännetyt, esim. Boren. 1872 vuoden kokoelmassa: illativit pajakin, pättsihihe (Ven. Karj. pajah, pättsih) N. 73, 153, Päivättären kezryömini (= kehräämä. Ven. Karj. oikeastaan kezrätty) N. 78, samoin emon tuomen (= tuoman) N. 151 y.m., Vipusten (= Vipusen), N. 84 (monikon genitivi Ven. Karjalassa on aina ie; yllämainittu länsisuomalainen muoto senvuoksi käsitetään yksikön genitiviksi), samoin köyhän miesten N. 85 y.m. (luullusta vartalosta mieste muodostetaan näin joskus vielä nominativi miestet N. 150), kuusissa hakona, petäjäissä pölkyn peänä N. 85 (käsitetty inessiviksi, sillä essiviä ei Ven. Karjalainen supista), ajaa suruttelembi (= surutteleepi) N. 156 (3:n personan pääte pi on tuntematon ja sekoitetaan komparativin päätteen kanssa tai pidetään joutavana lisäkkeenä, jonka voi pistää mihin hyvänsä, esim. koriebi = korea, pikkusembi = pikkusen, molemmat 1872 N. 164), vetävät venone maalle (= venosen) N. 167 (monikon 3:s persona Ven. Karjalassa aina toimitetaan passivilla, esim. veetäh, joka vaatii nominativia) j.n.e.