Mutta ei tämä hartaus puhdistetun opin puolesta eikä myöskään puuttumattomuus sotaan voineet lepyttää tylymielisen Kaarle herttuan vihaa siitä, ett'ei piispa ollut kokonaan ruvennut hänen puolelleen. V. 1599, kun Turun linna oli joutunut herttuan valtaan, pantiin Eerik Sorolainen siihen vangiksi ja vietiin seuraavana vuonna Linköping'in valtiopäiville pappissäädyn tuomittavaksi. Vaikka hän siellä sai virkaveljeinsä puolesta täydesti puhdistavaisen todistuksen, ei Kaarle herttua kuitenkaan päästänyt häntä entiseen virkaan takaisin, ennen kuin piispa oli maksanut hänelle tuhat talaria sakkoa. Myöhemminkin vainosi kuningas häntä lakkaamatta, yhä uhaten panna hänet pois viralta.
Kustaa Aadolfin noustua valta-istuimelle koittivat viimein Eerik-piispalle paremmat päivät. Hänelle suotiin taas runsaammat tulot ja muutenkin suosi valtiokansleri Aksel Oxenstjerna häntä monella tavalla. Tämän ikänsä rauhallisen loppupuolen käytti Eerik Sorolainen kansansa hyväksi sillä tavoin, että toimitti kirjoja suomenkielellä. Hän kirjoitti kaksi katkismusta, laveamman etupäässä opettajien ohjeeksi ja lyhyemmän kansaa varten. Edellistä, joka ilmestyi 1614, kehutaan itsenäisestä järjestyksestään sekä helppotajuisista selityksistänsä. Molemmat pysyivät käytännössä vuosisadan loppuun saakka; jälkimmäisestä ilmestyi useita painoksia, joista aikaisin meille säilynyt on vuodelta 1629. Myöskin toimitti hän v. 1614 suomennoksen uudesta käsikirjasta, Mutta kaikkein tärkein ja suurin hänen teoksistaan oli Postilla, joka tuli painosta kahtena paksuna nidoksena vv. 1621 ja 1625. Se sisältää noin 2,300 neljännesarkin sivua ja on merkillinen selitysten selvyyden sekä sisällyksen rikkauden puolesta. Kirjoitustapa siinä on helposti ymmärrettävä ja koristelematon. Usein on Eerik Sorolainen näyttänyt oppinsa sillä, että on pannut sekaan vahvistukseksi lauseita kirkko-isäin esim. Augustinuksen, Krysostomon y.m. teoksista sekä ottanut esimerkkejä Rooman ja Kreikan historiasta. Pitkän ajan oli se ainoana saarnakirjana Suomen kansalla ja sitä viljeltiin paikoin vielä meidän vuosisatamme alussa.
Tuskin oli postillan toinen osa valmistunutkaan painosta, niin meni sen tekijä noin kahdeksankymmenvuotisena levolle, kannettuaan hiipan kuormaa neljäkymmentä kaksi vuotta, neljän kuninkaan aikana.
Ei paljoa puuttunut, että Eerik Sorolaiselle olisi tullut osaksi kunnia olla Agricolan aloittaman Raamatun suomennoksenkin täyttäjänä. V. 1602 asetettiin Kaarle IX:n käskystä sitä työtä varten komitea, jossa piispa oli esimiehenä, ja jäseninä tuomioprovasti Pietari Melartopaeus, Turun kirkkoherra Gregorius Teitti, Turun koulun rehtori Markus Helsingius, Viipurin koulun rehtori Kristian Pärttylinpoika ynnä Turun kaupungin kolme suomalaista kappalaista. Mainitun komitean työstä ei tähän asti ole tiedetty juuri mitään, vasta nykyisin on saatu selville, että se jo v. 1617 oli, ainakin suurimmaksi osaksi, loppuun saatettu.[27] Silloin nimittäin Turun kaupungin papisto ilmoitti kuninkaalle pyytäneensä erästä Tukholman kirjanpainajaa, että hän sallisi Saksassa oleskelevan poikansa tulla Turkuun painamaan Pyhää Raamattua suomeksi. Tästä kirjapainon hankkeesta ei kuitenkaan sen enempää ole puhetta. V. 1630 kirjoitti piispa Rothovius kuninkaalle uudestaan samasta asiasta mainiten, että valmis Raamatun suomennos oli olemassa ja että monet tuhannet ikävällä odottivat sen painattamista. Vaan sodan tähden jäi Suomalaisten hartain toivomus silläkin kertaa toteuttamatta.
V. 1636 anoi pappissääty valtiopäivillä, että uusi komitea asetettaisiin Raamatun suomentamista varten, ja painatus toimitettaisiin valtion varoilla. Sen johdosta määrättiin v. 1638 tähän työhön Turun tuomioprovasti, sittemmin piispa, Aeschillus Petraeus, kreikan kielen lehtori Turun uudessa kymnaasissa, sittemmin heprean ja kreikan kielten professori, Martti Stodius, Maskun provasti Henrik Hoffman ja Piikkiön kirkkoherra Gregorius Favorinus. Tämä komitea teki työtänsä ahkerammin kuin komiteat tavallisesti tekevät, niin että teos jo tuli painosta v. 1642. Se on painettu suureen folio-muotoon yhtenä nidoksena, varustettuna niin vahvoilla kansilla, että sillä helposti voisi lyödä härän kuoliaaksi. Käännös on paraita, mitä siltä ajalta löytyy, alkukieleen katsoen, ainoasti saksalaista ja ruotsalaista Raamatunkäännöstä pidetään etevämpänä. Raamatun kieli on Agricolan suomennoksiin nähden puhdistettu useista ruotsalaisuuksista, niinkuin artikkelein ja prefiksein ylenmääräisestä käytännöstä. Se on myös vapaa yksipuolisista murteellisuuksista, joten se on voinut koota kaiken Suomen kansan yhden, yhteisen kirjakielen alle.
Tässä myös ensikerran esiintyy täysin säännöllinen suomenkielen oikeinkirjoitus. Sen vakaantumista Agricolan horjuvaisesta kirjoitustavasta, jolla kuitenkin on suunnitelmaan nähden suuret ansionsa,[28] voimme jo Finnon kirjateoksissa huomata, mutta vasta Sorolaisella löydämme ne säännöt, joiden mukaan Raamatun oikeinkirjoitus tarkistettiin ja jotka sitten pysyivät enemmän kuin puolentoista vuosisataa melkein muuttumatta voimassa. Nykyisistä kirjakielemme oikeinkirjoituksen säännöistä ne poikkeavat seuraavissa kohdin. Pitkä i-äänne kirjoitetaan ij:llä, k-äänne kovan vokaalin ja toisen k-äänteen edellä c:llä; loppupuolella 18:tta vuosisataa tulee kuitenkin ii yleiseen käytäntöön ja k syrjäyttää peräti c-kirjaimen. Nykyisiä ks ja ts yhtymiä vastaavat x ja dz, 1685 vuoden Raamatun painoksesta alkaen tz, jossa on huomattava palautuminen Suomalaisen kirjoitustavasta Agricolan käyttämään. Nykyisten k:n, t:n ja p:n asemella esiintyvät nenä-äänteen jälkeen, t:n asemella myös l:n jälkeen, säännöllisesti g, d, b; g:llä ja d:llä kirjoitetaan myös ne spirantti-äänteet, joita Agricola ja Suomalainen tavallisesti eroitukseksi edellisistä merkitsevät gh:lla ja dh:lla.[29]
7. Ensimmäiset lainsuomennokset.
Valtiollisella ja virallisella alalla suomenkieli tällä aikakaudella valitettavasti ei tullut viljellyksi yhtä ahkerasti kuin kirkollisissa asioissa, mutta onpas siinäkin suhteessa pieni itu jo nähtävänä, jonka vaan aikain kovuus ja kolkkous esti hedelmiä kantamasta.
Ensimmäinen tietty kuninkaallinen kirje Suomen kielellä tuli vielä Agricolan eläissä v. 1555. Se oli Helsingissä 21/11 päivätty kehoitus Wdhen Linnan (Savonlinnan) asukkaille varustaumaan maan varjelemiseksi Venäläisiä vastaan ja alkaa sanoilla: Mee Gustaff Jumalan Armon Kansa, Rodzin Götin Wendin &c. Kuningas, Mee tyghö sanonmee teille Meiden rackadt Alamaiset Wapahat mieheth, Papit, Nijmitys miehet, Luckarit, Neliennes miehet, Lwu(n)miehet ia kaicki muudt Meiden Crunun weroliset Talonpoijat, Samalla moto kaicki Lambodit, iotca elewet ia Aswat Wdhen Linnan Länisz Meidhen Szosijomme ia Armomme ennen &c. Tämän kirjeen suomentajaksi, niinkuin on mainittu, arvellaan Tuure Pietarinpoika Bjelkeä, joka siihen aikaan oli linnan isäntänä.
Sitä paitsi on meillä vielä joitakuita muitakin suomenkielisiä kirjeitä ja asetuksia tältä ajalta säilynyt, ja luultavaa on, että muutamia samallaisia on aikain kuluessa hukkunut. Kovin paljon ei niitä kuitenkaan ole mahtanut olla; sillä vanha tottunut tapa veti siinä asiassa enimmiten ruotsinkieleen. Kirjoituttivathan Nuijamiehetkin muiden maakuntain talonpojille ruotsiksi, vaikka eivät kirjeensaajat ymmärtäneet sitä kieltä paremmin kuin lähettäjätkään.