Samaan aikaan kuin Väinämöinen, valmistui Lönnrot'ilta Vuokkiniemen häärunoista järjestetty kokoelma Naimakansan virsiä, jonka 499 säkeesen sisältyy:
N. 1. Alkuvirsi.
N. 2. Vävyn virsi.
N. 3. Kutsujen virsi.
N. 4. Lähtövirsi.
N. 5. Tulovirsi.
Kun Lönnrot sitten rupesi yhdistelemään kaikkia yllämainittuja erikoisrunoelmia: Lemminkäistä, Väinämöistä ja Naimakansan virsiä, yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi, niin oli hänellä yhä tarkoituksena tehdä siitä "runokokousta Väinämöisestä" ja hän olisi mielellään pysyttänyt tällekin kokoonpanolleen nimen "Väinämöinen", joll'ei olisi pelännyt sekaannusta erään samannimisen ruotsinkielisen näytelmärunon johdosta.[141] Tämä Runokokous Väinämöisestä sisältää kaikkiaan 5,052 säettä ja on jaettu 16 "laulantoon" seuraavalla tavalla.
RV. 1. (= V. 3). Väinämöisen ammunta ja maailman luominen.
RV. 2. (= V. 4). Väinämöisen ensimmäinen käynti Pohjolassa.
RV. 3. (= V. 8). Ilman vempelellä istuvan Pohjan immen kosinta ja
Väinämöisen polven haava.
RV. 4. (= V. V. 4). Sammon taonta.
RV. 5. (= L. 2). Lemminkäisen kosinta ja surma.
RV. 6. (= V. 9). Tuonelassa ja Vipusessa käynti.
RV. 7. (= V. 6). Väinämöisen ja Ilmarisen kilpakosinta.
(= N. 1). Alkuvirsi häissä.
RV. 8. — — Iso härkä.
(= L. 1). Oluen synty ja kutsut pitoihin.
(= N. 2-5). Häävirsiä.
(= V. 6). Morsiamen valitus matkalla (Kojosen pojan runoa).
(= N. 5). Tulovirsi häissä.
RV. 9. (= L. 1). Lemminkäisen toinen käynti Pohjolassa ja pako Saareen.
RV. 10. — — Kullervon kosto Ilmarisen emännälle.
(= V. 2). Ilmarisen kultaneidon-taonta.
— — Ilmarisen toinen kosinta Pohjolasta.
RV. 11. (= V. 5). Sammon röstöön lähtö.
(= V. 10). Laivaretki ja kalanluisen kantelen synty.
RV. 12. (= V. 5). Sammon ryöstö.
— — Sampsa Pellervoisen kylvö ja iso tammi.
RV. 13. — — Auringon ja kuun päästö.
RV. 14. — — Koivuisen kantelen synty.
RV. 15. (= V. 7). Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta.
(= V. 1). Vellamon neidon onginta.
RV. 16. — — Väinämöisen tuomio ja poislähtö.
Runokokousta Väinämöisestä kokoonpannessaan ilmoittaa Lönnrot noudattaneensa sekä sitä järjestystä, jossa oli kuullut Väinämöisen toimista laulettavan ja suorasanaisesti kerrottavan, että sitä, jota luuli "itse laulantoaineitten luonnon seuruutensa vaativan" s.t.s. ajallista järjestystä. Aluksi hän näkyy irroittaneen Väinämöisen molemmat jaksot toisistaan, muuttaneen Joukahaisen sisareksi nimittämänsä ilman immen Pohjan immeksi ja lomittain sisätysten sovittaneen edellisen jakson keskus-osan (3-5) sekä koko jälkimmäisen jakson (8-10), jonka osista enimmät tavataan Vienan puolella myös Sampojakson yhteydessä (niin muodoin: V. 3-4. 8. 4. 9. 5. 10. 5). Sitten hän lienee siirtänyt Väinämöisen ja Ilmarisen kilpakosinnan (6) Sammon-ryöstön (5) edelle, koska tämän tapauksen jälkeen kosiminen Pohjolasta ei enää voi tulla kysymykseen, sekä Tuonelassa ja Vipusessa käynnin (9) jälkeen, koska Väinämöisellä pitää olla vene kosimaan lähtiessään. Niin-ikään on hän Lemminkäisen onnettomasta kosintaretkestä Hiiteen eli Vuoreen (L. 2) tehnyt Pohjolan retken, jonka tietysti on täytynyt tapahtua ennen Väinämöisen ja Ilmarisen kilpakosintaa (V. 6) sekä edellisen valmistusta tähän kosintaan (V. 9). Sitä vastoin tuli Lemminkäisen retken Päivölään (L. 1) Pohjolaan siirrettynä luonnollisesti seurata Kilpakosintaa (V. 6), jota taas saattoi hyvin lopettaa Ilmarisen ja Pohjan neidon hääpidoissa lauletuiksi sovitetuilla Naimakansan virsillä (N. 1-5). Aiheeksi välin rikkoutumiseen Pohjolan kanssa tarjoutui ihan itsestänsä runo Kullervon kostosta Ilmarisen emännälle, joka kansan runoissakin on joskus Sampo-jaksoon liittynyt, ja tämän jälkeen seuraamaan soveltui paraiten Kultaneidon taonta (V. 2), palautettuna alkuperäisemmälle Ilmarisen nimelle. Ainoasti paremman paikan puutteessa on Lönnrot asettanut Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannon (V. 7) loppupuolelle aivan erikseen, yhdistäen siihen Vellamon neidon onginnan (V. 1).[142] Yhdistyssiteeksi näiden välille on hän lyyrillisistä runoista sommitellut parinkymmenen säkeen pituisen kertomuksen Joukahaisen sisaresta, joka sitä suree, että on luvattu ikäkululle miehelle, ja sanoo mieluummin menevänsä sisareksi Siikasille, veikoksi veden kaloille. Viimeiseksi on Lönnrot asettanut runon Väinämöisen tuomiosta ja poislähdöstä, jossa hänen käsityksensä mukaan oli kuvattuna pakanuuden väistyminen kristin-opin tieltä.[143]
Runokokouksensa Väinämöisestä, joka valmistui ennen Joulua v. 1833, lähetti Lönnrot seuraavan vuoden alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle tarkastettavaksi. Kuitenkin pyysi hän, että sen painattaminen kaikissa tapauksissa jätettäisiin kevääsen. Siksi hän vielä toivoi saavansa uusia runoja muutamilta eteviltä laulajilta, joista oli syksyllä kuullut puhuttavan, vaan joita ei silloin ollut tavannut kotona tai voinut käydä tapailemassa.