Paavo Tikkanen syntyi Iisalmella 2 p. Maalisk. 1823. Hänen isänsä Antti Tikkanen oli varakas ja itsenäinen talonpoika, seudullaan kuulu "prokuraattorin" nimellä, koska oli niitä harvoja, jotka jo silloin uskalsivat ponnistella virkavaltaa vastaan. Äiti oli Kiuruveden vanhaa, mahtavaa Remes-sukua, joka Porthan'in ajoilta on meille tunnettu. Poika osoitti niin suurta lukuhalua, että päätettiin laittaa hänet opin tielle. Koska Savossa ei vielä ollut kymnaasia, täytyi hänet käyttää Porvoossa asti, josta hän v. 1841 pääsi yliopistoon. V. 1847 seppelöittiin hän maisteriksi ja sai 1860 tohtorin arvon. Nuorena ylioppilaana jo oli hän alkanut harrastaa suomenkielisen kirjallisuuden kartuttamista. Savokarjalaisten toimittamissa Lukemisissa Suomen kansan hyödyksi on hänen suomennoksiansa Runeberg'in Hauta Perhossa sekä Oersted'in selitys ukkosesta; jota paitsi hän itse on siihen kirjoittanut johdatuksen yleiseen maantietoon ynnä Suomen maantiedon. Näinä aikoina, niinkuin on mainittu, hän myös suomensi Oehlenschläger'in Eräkäs nimisen jutelman Annikassa 1846. Vielä samana vuonna antoi hän omia suomalaisia runojansa Berndtson'in toimittamaan ruotsinkieliseen Necken-kalenteriin sekä painatti Suomenmaan kartan, ensimmäisen, jossa nimet olivat suomalaiset. Vuosi 1847 tuli vihdoin hänen elämänsuunnallensa ratkaisevaksi. Suomettarelle, jonka toimitukseen hän nuorukaisen innostuksella oli antautunut, sai hän antaa suurimman osan elämäänsä. Jo vuoden kuluttua lehden perustamisesta oli hän jäänyt melkein yksin siitä huolta pitämään, siksi kuin sen täytyi lakata 1850. Vuodesta 1853 oli hän jälleen alkanut avustaa Polén'in toimittamaa Suometarta ja v. 1856. astunut hänen rinnalleen sekä seuraavana vuonna hänen sijalleen toimittajaksi. Vv. 1857-59, 1861-63 oli lehden toimituksen taakka taas yksin-omaan hänen hartioillaan. V. 1860 hän sitä kantoi yhdessä Ahlqvist'in ja v. 1864 Hannikaisen kanssa. Viimeiseen asti pysyi hän vanhalle Suomettarelle uskollisena apumiehenä. Uuteenkin Suomettareen otti hän sen ensimmäisenä vuonna osaa.

Hänen sepittämistään kirjoista mainittakoon vielä: Suomen suuriruhtinanmaan nykynen tilasto 1848 ja samana vuonna rahvaallemme kehoittavaksi esimerkiksi lentokirjana levitetty Pitäjänkoulu Lajusissa Lihvinmaalla, sekä tohtoriväitöksenä julkaistu Väkiluvun ja asukasvaiheiden suhteita Suomessa 1859. Myös kokoili hän ahkerasti lisiä Suomen ja etenkin syntymämaakuntansa Savon historiaan. Sen ohessa oli hänellä asioitsijatoimiakin. Yhdessä Kellgren'in kanssa perusti hän v. 1849 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon sekä vähää myöhemmin kirjakaupan. Mutta v. 1858 sattunut tulipalo, joka hänen koko omaisuutensa hävitti, teki lopun noista ulkonaisista toimista. Kirjallisetkin keskeytyivät v. 1870, jolloin hän tuli mielisairaaksi. Siinä tilassa hän kuoli 7 p. Marrask. 1873.

Tikkasella on se ansio, että hän oli aikansa mies. Koska oppineemmat, nerollisemmat miehet eivät muuten kuin lyhyemmiksi ajoiksi tai satunnaisilla avuilla ryhtyneet siihen tärkeään tehtävään, joka Suomettarella oli, niin on hän Suomen kansalta saava ainaisen kiitoksen siitä, ett'ei ruvennut liian tarkasti ja pelkurimaisesti punnitsemaan vaarojansa ja vastuksiansa, eikä myös kykyänsä ja lahjojansa, vaan kävi uljaasti kiinni työhön siinä toivossa, että rehellinen mies on tehnyt velvollisuutensa, kun on tehnyt voimiansa myöten.

Vielä paremmin soveltuu toiseen Suomettaren päätoimittajista, Rietrikki Polén'iin, se kiitos, että on käyttänyt hänelle uskotun leiviskän paljoa hyödyllisemmin kuin moni muu suuremmalla luonnonlahjalla varustettu. Fredrik Polén, samannimisen kappalaisen poika, syntyi Pieksämäellä 23 p. Huhtik. 1823. Polén'in suku on saanut alkunsa Isonvihan aikana Suomeen tulleesta krakovalaisesta suutarista, joka nai talontyttären Kiuruveden kappelista. Heidän jälkeisensä saivat alkuperäisen kansallisuutensa tähden nimen Puolakka, joka Polén'in isän tullessa Oulun kouluun latinoittiin Polenius'eksi ja yliopiston rehtorin kautta siitä lyhennettiin nykyiseen muotoonsa. Polén'in äiti oli Paavo Tikkasen äidin sisar, joten siis molemmat Suomettaren voimaansaattajat olivat serkuksia.

Polén tuli Porvoon kymnaasiin 1839 ja ylioppilaaksi 1845, vihittiin maisteriksi 1850, luki jumaluus-oppia 1852-56, mutta kääntyi sitten jälleen filosofisten tieteiden uralle ja pääsi v. 1860 tohtoriksi, julkaistuaan väitöskirjan Johdanto Suomen kirjallishistoriaan 1858. Elettyänsä muutamia vuosia Helsingissä kirjallisella työllä sekä kirjapainon johtamisella, täytyi hänen sen jälkeen kuin onneton takaus oli hänet vararikkoon vienyt, antautua opettajantoimeen, jota jo ennenkin oli joskus väliaikaisesti harjoittanut. V. 1868 hän pääsi suomenkielen lehtoriksi Viipuriin, josta muutti historian ja maantieteen sekä suomenkielen kolleegaksi Kuopioon 1874 ja viimein uskonnon ja suomenkielen lehtoriksi Mikkeliin 1877. Hän kuoli 24 p. Jouluk. 1885.

Polén oli tullut yliopistoon kansallistunteen voimallisimman herätyksen hetkellä; täydellä innolla liittyi hänkin niiden joukkoon, jotka rupesivat suomalaista kirjallisuutta viljelemään. Annettuansa vv. 1847-49 runoelmia sekä suorasanaisia kirjoituksia Suomettareen, tuli hän v. 1851 siihen toimittajaksi, ja vv. 1853-55 oli koko toimitus hänen huolenaan. Näinä vuosina juuri, niinkuin on mainittu, osaksi helpontuneitten valtiollisten olojen, osaksi Itämaan sodan herättämän lukuhalun vaikutuksesta, mutta sangen suureksi osaksi myös Polén'in käytännöllisen taidon kautta, karttui lehden tilaajamäärä hämmästyttävällä tavalla ja itse lehti varttui suomalaisuuden mahtavimmaksi äänenkannattajaksi, liittyen ratkeamattomaan yhteyteen sen avulla herätetyn suomalaisen talonpoikaisen rahvaan hartaimpain pyrintöin ja toiveitten kanssa, Myöhemminkin oli Polén vielä vv. 1865-66[183] Suomettaren toimittajana. V. 1856 toimitti hän myös, paitsi Suometarta yhdessä Tikkasen kanssa, sen lisälehtenä ilmestyvää Lasten Suometarta; vv. 1859-63 kirjallista kuukauslehteä nimeltä Mehiläinen ja vv. 1860-62 lastenlehteä Varpusta; sitten Viipurissa Suomen-lehteä 1872-74, Kuopiossa Suomen Kirkkosanomia 1877 ja Mikkelissä Pellervoa 1881-84. Apuna on hän niin-ikään ollut Pietarin Sunnuntailehdessä 1871-72. Muutamat mainituissa lehdissä olleet pitemmät kirjoitukset ovat erikseenkin tulleet painetuiksi, jota paitsi Polén on Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puolesta kokoonpannut ja suurimmaksi osaksi itse kirjoittanut Kirjallinen aarreaitta nimisen teoksen. Samassa seurassa oli hän monta vuotta esimiehenä. Helsingin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannuksella oli hän aivan nuorena ylioppilaana v. 1847 käynyt keräilemässä vanhoja runoja ja satuja Savossa ja Suomen Karjalassa.

Polén'in toveri Suomettaren toimituksessa vv. 1851-1852 Abraham Herman August Kellgren oli syntynyt 21 p. Tammik. 1822 Kuopiossa, jossa isä oli kauppiaana. Tuli ylioppilaaksi 1838 ja maisteriksi 1844. Savokarjalaisen osakunnan kuraattorina 1844-46 toimitti hän painetuksi ensimmäisen vihkon Lukemisia Suomen kansan hyödyksi, johon ajatuskin lienee häneltä lähtenyt. Samaan aikaan otti hän osaa Fosterländskt album'in toimittamiseen sekä oli avullisena Robert Tengström'in suomalaisen anthologian julkaisemisessa. Lisäksi toimi hän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteerinä 1845-46. Jo v. 1843 oli hän oleskellut Berliinissä vertailevaa kielitutkimusta oppimassa kuuluisan Bopp'in johdolla ja vv. 1846-48 kävi hän näitä opintojansa jatkamassa Saksassa, Ranskassa ja Englannissa. Ulkomailla hän julkaisi eräässä kielentutkijain kokouksensa pitämänsä esitelmän Die Grundzüge der finnischen Sprache mit besonderer Rücksicht auf den ural-altaischen Sprachstamm (Suomen kielen peruspiirteet ottamalla erittäin huomioon ural-altailaisen kielikunnan) 1847. Hänen varsinainen tutkimus-alansa oli kuitenkin sanskriitti, jossa hän pääsi dosentiksi 1849. Sittemmin tutki hän vielä muita itämaisia kieliä hakeakseen Wallin'in kuoltua avoimeksi jäänyttä itämaiden kirjallisuuden professorin virkaa. Sen hän saikin v. 1854, mutta kuoli pian sen jälkeen, 26 p. Syysk. 1856.

Kellgren oli yliopistomme kyvykkäimpiä opettajia ja oli sekä tieteellisten teostensa että etevän persoonallisuutensa kautta tullut hyvin tunnetuksi ulkomaillakin. Hartaana Suomen kielen ja kirjallisuuden ystävänä olisi hän, jos olisi saanut elää, epäilemättä vielä paljon niiden hyväksi vaikuttanut.

Pietari Hannikaisen jälkeen, jonka elämäkerta myös on edellä esitetty, vanhin eloon jääneistä Suomettaren miehistä on Kaarlo Ferdinand Forsström. Hän on syntynyt 8 p. Elok. 1817 Mäntyharjulla, jossa isä oli nimismiehenä. Tuli ylioppilaaksi 1836 ja suoritti tuomaritutkinnon 1840. Pääsi v. 1850 virkaatoimittavaksi tuomariksi Ala-Karjalan tuomiokuntaan ja nimitettiin samaan virkaan vakinaisesti 1859. Siirtyi v. 1864 Mäntyharjun tuomiokuntaan, jossa vielä toimii, asuen Ristiinan pitäjässä.

Keväällä 1856 pitäessään keräjiä Tohmajärvellä Forsström kirjoitti ensimmäiset pohjakirjat ja vähäisemmissä asioissa pöytäkirjatkin suomeksi. Syksyllä samana vuonna hän teki jo laveammassa rikosjutussa kertomuksen suomen kielellä, liittäen kuitenkin ruotsinkielisen käännöksen hovioikeuden varalle. Tämä kertomus ilmestyi seuraavana vuonna painostakin nimellä Viina ja murha eli ensimäiset kihlakunnan oikeuden protokollat suomeksi. Vielä on Forsström julkaissut suomeksi Kirjoituksia lakiasioista, kolme vihkoa, 1862-63, (neljännen ruotsiksi lakisanain suomentamisesta 1864), sekä v. 1883 vihkosen Käräjäasioita.[184]