— Te siis olette minun isäni…?
— Olen … vastasi konsuli hiusrajaan asti punaisena.
Akilles lähetti pitkän, vihlovan, ilkeän vihellyksen. Hänen päänsä tuntui halkeavan…
— Mutta miksi nyt vasta tämä tieto… Ja apu…?
Akilles tapasi sohvaa istuaksensa. Sillä hänen päässänsä meni huikeasti ympäri … silmissä sähisi … korvissa huumasi … suonet löivät kuin paljat.
— Ja te olette siis saanut aikaan sen luonnottoman suhteen, että veli on rakastunut sisareensa … sisar veljeensä … tietääkö Ella?
— Ei tiedä. Eikä saa koskaan tietää. Häntä pelastaaksesi lähde…
— Minä lähden. Mutta en teidän rahoillanne. Te olette monenkertainen murhamies … konna … lurjus … maailman suurin pyöveli…! Kirous synkkä kuin helvetin tuska päällenne…!
Patruuni otti setelitukon, paksun ja pullean. Ja ojensi sen.
Akilles otti. Ja viskasi sen patruunin kasvoille, että mäjähti. Sinne se sitte vierähti lattialle.