Akilles ehti nähdä verta tulvanaan vuotavan. Hän ja kaikki "rotat" juoksivat henkensä takaa pois.
Poliisi tuli paikalle ja korjasi lyödyn, joka verenvuodosta hoiperteli.
Koko yön hirveissä omantunnon tuskissa oli Akilles. Miten raaka hän oli ollut! Miten paljon pahaa hän oli tehnyt!
Ehkä vievätkin hänet vankilaan.
Mutta kun aamu tuli, meni Akilles itse rehtorille tunnustamaan. Asia oli hänelle jo ilmoitettu, mutta lyöjää ei tunnettu.
— Sinäkö, Tuira? kummasteli rehtori.
— Niin, itki Akilles.
— Mikä sinut villitsi?
— Minä tahdoin olla se suuri Akilles, josta rehtori niin paljon puhui ja joka oli kova tappelija.
— Niin. Sinulla on komea nimi… Rehtori jäi kovasti miettimään. Hänkö se oli alun antanut tällaiseen likaiseen tappeluun, hän, joka oli vain pohjiaan myöten oppilailleen esittänyt muinaiskreikkalaista sankari-ihannetta Akillesta.