— Ei niin vähällä. Me herrasväki olemme tehneet sinulle paljon hyvää ja olisimme tehneet edelleenkin, mutta nyt se on mahdotonta. Sinä häpäiset meidätkin hyväntekijäsi! Lyödä lähimäiseltään silmä puhki…!
— Ei se ole puhki, vaan viottunut, puhui Akilles itkun seasta.
— Vaikka niinkin. Sinunhan pitäisi ymmärtää asemasi, sinun, joka olet kurja, köyhä, viheliäinen raukka. Anna sinä rikasten ja ylhäisten tapella ja riidellä, jos heitä huvittaa, mutta sinä lue läksysi ja ole siivosti. Sinun pitää ymmärtää aina vaieta, aina kärsiä ja aina lukea…
Konsulinna löi kämmenellään pöytään ja kovasti tulistui. Ella tyrskähti itkemään, lensi konsulinnan kaulaan ja rukoili:
— Kulta fammu! Akilles tahtoi vain olla se suuri kreikkalainen Akilles, joka oli kova tappelija. Älä ole liian kova Akilleelle! Muista että minä olen Akilleen hyvä enkeli!
Tuo viimeinen hellytä konsulinnan.
— Aa, se on illusionia illusionin päälle. Hän on sentään kummallinen poika!
Akilles itki. Ella itki. Ja konsulinnakin kuivasi nenäliinalla silmiään. Mutta Lotti-rouva käveli kiivaasti huoneessa ja katsoi suuttuneena Ellaa.
— Jos mamma ei lopeta tätä komediaa, niin minä en koskaan tule enää kotiin käymään! puhui Lotti ja poistui huoneesta.
— Ella kulta! Miten hellä ja hieno sinä olet! Sinun suullasi puhuu minulle taivaan Jumala. Ja häntä minun on kuultava. Minä annan Akilleelle anteeksi. Hän on lapsi-rukka joutunut harhaan. Mitä ne lapsille siellä kouluissa opettavatkin pakanaraakuuksia. Suoraan tappelemaan kiihottavat. Kaikki on, Akilles, minun puolelta unohdettu. Mutta mitä sanovat muut rouvat, en tiedä.