Ja putoaa yks kaks ilon ammeeseen. Hän nuortuu. Hän kaunistuu. Hänen silmänsä hehkuvat. Ja hopeatukka säteilee auringossa.
Sillä hän muistaa viimeöisen katkeran kävelynsä. Ja mielestä lähtemättömät ovat ne sydämen kivut, jotka häntä silloin repivät.
Mutta nyt tulee pelastus kuin itsestään. Hän pääsee kuin kokonaisen vuoren alta. Ja valloittaa itselleen takaisin samalla kertaa sekä miehensä että poikansa.
Mutta mistä tämä autuus?
— Minun kasvatukseni sittenkin kestää! huudahtaa hän riemuissaan papalle.
Ja hän on ilosta pyörtyä. Hän syöksyy Harryn kaulaan, suutelee ja itkee:
— Niin niin, rakas lapsi! Johan minä sen arvasinkin, puhuu mamma.
— Arvaatko, mamma, miksi pappa sanoo minun pääsevän? kysyy Harry.
— Tst! varoittaa valtioneuvos.
— No mammalle saamme salaisuuden uskoa. Pappa tekee minusta senaattorin.