Posket hohtaen ja hermot jännitettyinä astuu Harry suoraan senaattorin luo, joka tulee häntä kohti tervehtimään. Ja ainaisena kauneuden ihastelijana antaa vanhus hänelle hyvin lämpöisesti kättä.
Pyytää istuutumaan. Harry istuu vanhuksen viittauksesta pöydän päässä olevaan nojatuoliin ja senaattori itse istuu toiseen samallaiseen.
— Minä näin tarpeelliseksi tulla herra senaattorin luo hyvinkin persoonallisessa asiassa ja pyydän anteeksi rohkeuteni, alottaa Harry äänessä arka väri.
— Ja voisinko minä herraa siinä auttaa?
— Niin luulen. Ja sentähden tulin.
— Miten voin herraa palvella?
Nyt on Harry omasta mielestään kuin katuvainen synnintunnustaja maalaispastorin pateilla. Mutta sydän on avattava.
— Kuulin herra senaattorin puhuvan pohjolaisten viime vuosijuhlassa.
Ja se puhe repi minun vanhan puoluekantani rikki.
Snellman hymähtää. Vähän pilkkaa nousee suupieliin. Kyllä Harry sen huomaa. Mutta jatkaa kuitenkin:
— Minun äitini on vanhaa Ruotsin aatelia. Siis on veressäni germaanien verta.