Lapsellinen kiihko niihin Harryllä silloin jäi. Ja monesti jälkeenpäin hän oli silmät hehkuen kuvitellut sitäkin aikaa, jolloin hänkin saisi ensimäisen "tähtensä".
Silloin pappa seisoi koruineen vuorella. Mutta hän itse alhaalla laaksossa.
Kun heillä aina kerran vuodessa oli suuret vieraspidot ja paljon herroja ja paljon rouvia ja kaikki uhkui runsautta ja kiilteli korskaa komeutta ja pappa oli puettuna lääninsihteerinvirkapukuunsa: pieneen korumiekkaan, kaluunatakkiin kiiltonappeineen, tuntui Harrystä pappa noiden toisten kuninkaalta, joka hovissaan piti vastaanoton. Riemuisalla mielellä ja samalla kovasti ylpeillen Harry pappaa katseli ja hän teki havainnon, että näkymätön kunnioitus pappaa kohti liiteli huoneissa ja että vieraat rouvat ihastellen seurasivat silmillään papan ukkomaisen keveitä liikkeitä.
Kun vieraat olivat menneet pois taas kerran, puhui pappa Harrylle: "Kun vielä Harrykin on korkea virkamies, niin pitää Harry näin komeasti puettuna näin komeita vieraspitoja".
Silloin pappa oli vuorella. Mutta Harry itse alhaalla laaksossa.
Kun Harry joskus kävi kuvernöörinvirastossa ja meni papan virkahuoneeseen, näki hän siellä papan suuren viheriäverkaisen pöydän takana istuvan pehmeässä nojatuolissa kirjoja ja papereita pöydällä ja siinä edessään kaikellaisia kirjoitustoimeen kuuluvia hohtavia esineitä.
Siinä hän istui kuin hallitseva ruhtinas kultakehäiset rillit nenän nokalla. Ja selaili papereita. Sivuseinällä joku Venäjän keisareista suurelta öljytaululta sotilaallisessa uljuudessaan katseli häntä, kun hän laski kätensä soittokelloon ja helisti vahtimestaria. Se nöyrän-nöyränä saapui. Ja kävi käskystä hakemassa valtioneuvoksen puheille yhtä arkoja nöyrän-nöyriä alempia virkamiehiä eli n.s. kanslisteja.
Toisinaan pappa niille julmana tiuski. Ne vapisivat ja punoittivat hiusrajaansa asti.
Mutta kun he olivat menneet, nousi pappa tuoliltaan, taputti Harryä poskelle ja puhui: "Näin Harrykin vielä hallitsee!"
Silloin pappa oli vuorella. Mutta Harry itse alhaalla laaksossa.