— Olen.
Mamma ponnistaa viimeiset voimansa, kohoaa kuin taistelukentällä haavoittunut soturi suurella vaivalla istualleen ja tehden ankaran liikkeen kädellään huutaa Harrylle:
— Pois!… Pois!…
Samassa putoaa takaisin vuoteeseen, pyörtyy ja korisee tainnoksissa.
Harry puree verensä kylmiksi. Sillä tämän taistelun täytyy loppua hänen voittoonsa.
Rauhallisesti virvottaa hän mammaa. Ja hän pysyy ihmeteltävän rohkeana.
Kun mamma tointuu, on silmistä uhma poissa.
— Jos mamma tietäisi, miten minä nyt olen onnellinen, niin mamma itse kehottaisi minua jatkamaan edelleen sitä polkua, mille nyt olen jalkani astunut. Niin, kulta mamma. Vai tahtooko mamma, että minustakin pitäisi tulla samallainen väsynyt, onneton mies kuin pappa on?
Mamman silmät jo kirkastuvat.
— Voi, rakas Harry … en sitä soisi!