Harry säikähtää niin, että hypähtää, sillä hänen hermonsa ovat äärimmilleen ärtyneet.
Tuo ääni, joka ilmaa yht'äkkiä halkaisi kuin pitkäisen jylinä, kutsuu syntisiä tilille.
Sieltä ylhäältä jatkuu sitten verkkaisa kovin juhlallinen soitto. Se pyytää seurakuntaa sunnuntaihartauteen.
Sillä nyt on pyhän Mikkelin päivä.
— Pium paum! Pium paum!
Korkean syysaamun kantavassa ilmassa heläjää kirkonkellojen kirkas malmiääni kuin arkkienkeli Mikaelin pasuuna juhlivana, pyhyyttä vaativana.
— Pium paum! Pium paum!
Voi taivas! Siinä kirkon kupeella nukkuu pyhän Mikon aamuna kirkonkellojen soidessa kaupungin johtava hienosto sikahumalassa.
— Pium paum! Pium paum!
Mutta sellaista on tehty jo miespolvet … kymmeniä … kymmeniä vuosia…