Rovasti käypi vakavaksi, vetää kasvoihinsa hartauden väreet ja nostaa takkinsa takataskusta pienen kullatun uuden testamentin, jonka lehtien syrjät ovat punatut, ja heittäen hyvin pitkän katseen aviopari Juhmakkaan lausuu:
— Tällaisena riemupäivänä on meidän syytä muistaa Häntä, jolta kaikkinainen hyvä anto tulee.
Juhmakka emäntineen panee kätensä ristiin ja vaipuu hartauteen.
Rovasti lämpenee ja lukee hyvin tunteellisesti uutta testamenttia ääneensä. Rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta hän lukee ja sitten selittää sitä.
Mutta soikeassa kamarissa samaan aikaan pelataan jo suuria summia ja ryypiskelevien parissa pastorin silmät verestävät. Naisten seurassa on vallattomuus kohoamassa ja leikeissä suin päin liehutaan.
Kun rovasti on lukenut, kiittää hän aviopuolisoita sydämellisin sanoin lahjasta diakonissakassaan. Tämä juuri osoittaa, että he eivät ole kuin se rikas mies.
— Ja erityisesti tunsin minä tarvetta kiittää hovin emäntää, sillä hän se — arvaan minä -isännän mielen on diakonissa-asialle lämpimäksi saanut. Oo — työtä on paljon, mutta eloväkeä vähän. Ottakaa taivaan siunaus suurista lahjoistanne tälle seurakunnalle. Joka ilta muistan teitä esirukouksessa.
Rovasti veti kädellään ilmassa heidän päänsä päällitse.
Nyt oli tämä toimitus loppunut.
Isäntäkin kävi hakemassa itselleen totilasin.