Tuossa hän viheltäessään kuuli muutaman miehen sanovan toiselle, että nyt varmaan patruuni antaa hyvät ryypyt, kun työ joutui näin sukkelaan. Heti herkesi Puran vihellys, ja hän heristi korviaan ja kuuli toisen vastaavan myöntävästi. Näytti, kuin Pura olisi tuntenut kipua, sillä niin äkkiä hänen kasvonsa piirteet muuttuivat, ja koko mies lamautui taas alakuloiseksi. Hän viskasi suuttuneena työkalun kädestään, otti toisen, viskasi sen taas ja haki uutta kyyristyneenä pöytää kohden.
— Eikö sitä nyt anneta ryyppyä, kun noin hiki päässä on tehty työtä, kysyi muuan työnjohtajalta.
— Kyllä se viinatilkka on tarpeeseen, kun on väsyksissä, arveli toinen.
Ja työmiehet odottavasti katsoivat työnjohtajaan. Puran olisi mieli tehnyt ruveta puhumaan, mutta sanatonna hän pysyi ikäänkuin hämmästyksestä. Tätä hän ei ollut osannut odottaakaan…
— Minä menen patruunin puheille muutenkin ja saatan sanoa. Vai pitääkö?
— Kyllä mestari saa sanoa, arveltiin.
Joku katahti Puraankin, että mitä hän sanoisi. Mutta Pura vain kuunteli, kuunteli vastahakoisesti kuin lapsi torumista. Tehnyt olisi mieli puhumaankin, mutta oli ikäänkuin joku vastahakoisuus olisi häntä pidättänyt, joku näkymätön voima pannut käden hänen suunsa eteen, jott'ei sieltä yhtään sanaa ulos pääsisi. Aivan kuin lapsi ankaran isän edessä hän oli: sanatonna, vaikka kyllä olisi ollut sanottavaa. Hän odotti lapsen tavalla, miten asia lopullisesti kiertyisi.
Ja jos heille nyt, kun ovat tuossa mielessä, rupeaisi puhumaan raittiusseuran perustamisesta, niin varmaan puhuisi kuuroille korville: pilkaksi panisivat koko asian. Vaan Puraan iski varmuuden tunto, että ehkä miehet turhaan ovatkin hyvillään ryyppyjen saamisesta. Tietysti ei patruuni nyt annakaan, kun eilen illalla oli puhe raittiusyhdistyksen perustamisesta. Tuo miesten niin varma luulo sai hänetkin äsken epäilykseen rakkaan tuumansa toteuttamisesta. Mutta nyt, kun asiaa tarkemmin mietti, niin vähän tuntui naurattavan miesten pettymys. Ne ne pettyykin, eikä hän! Patruuni sanookin työnjohtajalle, että tässä pajassa ei enää ryyppyjä työmiehille anneta. Ja sitte ne hyvinkin nolostuu, kun kuulevat, että hukkaan meni hyvät humalat. Mutta sitte alkoi Puraa mietityttämään, ett'ei tuosta seuraava mielentila olekaan otollinen hänen aikeelleen. Varmaan uhallakaan eivät rupeaisi raittiusyhdistykseen, kun nyt noin pettyvät ryyppyjen saamisessa. Vaan pianhan heidän mielensä muuttuu… Ja patruunin myötävaikutuksella se on helppo… Tänä iltana hänen täytyy saada heille puhua…
Miehet jäivät korjaamaan paikoilleen työkaluja, kun mestari lähti patruunin luo.
Suuren pääkaupungin sanomalehden takana istui patruuni mestarin sisään tullessa. Patruuni silmäsi yli sanomalehden tulijaa, nousi sitte ylös ja meni tupakkapöydän luo. Pani sikaarin palamaan ja kääntyi sitte työnjohtajan puoleen.