— Minäkö ollut juovuksissa?
— Niin — juuri te!
— Jumal' avita! Minä juovuksissa!
— Jos ette vielä ole selvinnyt, niin menkää pois! Minä en tahdo nähdä työmiehiäni juovuksissa. Tulkaa sitte, kun olette selvinnyt, jotta minä saan puhua kanssanne!
— En ole ollut eläissäni juovuksissa!
— Tänään olette viimeksi! Menkää pois! Tai siltä pysähtykää! Minä en viitsi teidän kanssanne ruveta moneen kertaan keskusteluihin! Tässä on palkkanne — te olette vapaa työstäni.
— Nyt käsitän. Vai on valehdeltu, että minä olen juovuspäissäni tapellut. Siten on asia väännetty. Ei, herra patruuni! Minä vain puolustin kunniatani, kun työnjohtaja viskasi viinan jäännöksen silmilleni sentähden, kun minä en ruvennut juomaan muiden miesten kanssa. Mutta minä kyllä eroan. Enempää en voi työskennellä sellaisen työnjohtajan kanssa. Hyvästi!
Patruuniin teki Puran käytös oudon vaikutuksen. Hän oli luullut, että Pura rupeaisi pyytelemään päästä vielä työhön ja anomaan anteeksi. Mutta nyt lähti Pura pois ylpeänä kuin ruhtinas. Oikein patruunia kummastutti. Ei hän ollut mokomaa miestä ennen nähnyt.
Patruunin teki mieli palauttaa mies ja ottaa tarkempaa selkoa asiasta, mutta Pura oli jo kerennyt mennä eteisestäkin.
— Asia olisi sietänyt tarkempaa tutkintoa. Ehkä onkin työnjohtaja väärässä… Ehkä se juuri hän onkin lurjus — tuo mies se ei voi olla! Mutta en minä häntä lähde hakemaan. Menköön!… Hänen mielensä vain paisuisi, kun minä häneltä rupeaisin anteeksi rukoilemaan ja uudestaan työhön pyytämään. — Hän on kauhean ylpeä mies!