»Kiitoksia!»
»Lupaatko minulle rakkautesi, Aina?»
»Lupaan».
»Tule ulos, käydään ahteelle!» — — —
Aamu oli kaunis, ei peitettä taivaalla näkynyt, ei tuulen henki liikuttanut pienintäkään lehteä, ja lintujen laulut kuuluivat metsästä. He istuivat rannalla, Aina ja Maunu; mutta he eivät sanaa toisilleen sanoneet. He katselivat taivaan sineä ja kiittivät hiljaisuudessa Jumalaa. Maunu oli onnellinen.
Merimies suuteli morsiantaan.
»Älä ole kauan poissa!» sanoi vihdoin Aina.
»Kuu ruis on kypsynyt ja kuhilaat pellolla ovat pystyssä, ohra leikattu ja perunat maasta poimitut, silloin olen minä tykönäsi».
Taasen hiljentyi puhe; onnelliset eivät puhu! —
Maunu katseli Ainaa, Aina katseli Maunua.