XI.
Iltahuvit Rytilässä.
Sillaikaa kun provasti kiiruhtaa vanhan juoppo-ämmän luo Waasaan, ollaan erinomaisessa puuhassa Rytilässä. Vieraita ei suuressa kartanossa ollut kukaan nähnyt nykyisen omistajan aikana, vieraita, oikeen kutsutuita! Koko talon väki oli miltei pyörällä tästä uutisesta. Itse Amandakin katseli kummastellen äitiänsä ja palkollisia, jotka kaikki olivat erinomaisessa hommassa; mutta kun hän oli aikansa tätä katsellut, vetäysi hän yksinäisyyteen — puistoon meren rannalle. Siellä sai hän yksinäisyydessä haaveilla.
Näin oli alituisessa hommassa päivä kulunut. Vieraat voisivat tulla milloin tahansa. Sali ylikerrassa oli siivottu. Keskellä lattiaa seisoi pöytä juhla-ateriaa varten. Rouva Kornman kulki huoneesta huoneesen. Hän näytti jotenkin levottomalta. Se ei juuri aivan kumma ollut; ensimäiset suurimmat pidothan olivat tänään pidettävät Rytilässä. Mutta se oli kyökkipiian mielestä kumma, että varsin vähän pidettiin huolta ruoan laittamisesta. Viiniä löytyi mitä parhaimpia, joita kapteeni oli ulkomailta tuonut; niistä siis ei huolta. Mutta kuuluuhan pitoihin, semminkin semmoisiin, joissa vieraat jäävät taloon seuraavaksi päiväksi, myöskin ruoka. Ruokaa tosin laitettiin, mutta ei ensinkään juuri vieraita varten. Tuota ihmetteli kyökkipiika ja pian muutkin piiat; mutta eipä uskaltanut kukaan puhua siitä rouvalle. Myöskin ihmettelivät he minkä tähden rouva lateli pöydälle ylikerrassa Kiinan porsliini-astioita, joiden tyhjyyttä somat kannet peittivät. — Että kumminkin rouvan aikomus oli syöttää vieraitaan luulivat piiat huomaavansa siitä, että rouva leipää leikkasi ja että voita ynnä muuta pantiin pöydälle valmiiksi.
Palkollisilla on aina silmät auki, kun jotakin, mikä ei ole jokapäiväistä, tapahtuu heidän isäntäväkensä perheessä. Niinpä tiesivät trengit pakista, että kolme merimiestä iltapuoleen päivää oli tullut Rytilään, ja trengeistä oli kumma, ettei kukaan ollut nähnyt niiden lähtevän pois hovista. Tuota kumminkaan ei ihmetelty, sillä olivathan merimiehet voineet lähteä kenenkään huomaamatta.
Kello oli likimäärin 8 kun vihdoin odotetut vieraat tulivat. Kapteeni saattoi suurimmalla kunnioituksella alikerran saliin K——n kaupungin tulliherran sekä Helsingistä tulleet tullimiehet ja Anteron. Nämä esitti hän rouvalleen: "Tänään, huomenna, milloin vaan tulliherroille sopivaksi näkyy, on minun huoneeni teidän syynättävänne" — sanoi hän. "Minä toivon, että siten kaikki puheet hiljentyvät".
Tulliherrat vastasivat kohteliaasti; eikä nyt näkynyt mitään, josta olisi voitu arvata, mitä varten he olivat kulussa. Kapteeni kysyi provastia, ja kun sai tietää, että virka-toimi oli estänyt häntä tulemasta, rypisteli hän vähän otsaansa, samassa kun valitti hänen poissa-oloaan, semminkin kuin pitäjässä ei muita herras-miehiä löytynyt.
Vieraita pidettiin varsin hyvästi. Rouvakin kohteli Anteroa miten ainakin. Antero kyllä ymmärsi, ettei tämä makeus sanoja syvemmälle ulottunut; mutta kumminkin oli hän ihastunut, sillä enskerran eläessään oli hän nyt herra ja herrain vertoinen. Amandan täytyi vastoin omaa tahtoansa käydä isänsä vieraita tervehtimässä ja Antero huomasi, kun kapteenin tyttären näki, että Amanda oli kaunis. Hän katsoi häntä silmillä, jotka vähitellen rupesivat kummallisesti loistamaan. Hänessä, joka tähän päivään asti ei ollut ehtinyt naisia katsella, heräsi salainen ajatus, ja se sai hänen silmänsä loistamaan.
Isäntä, kapteeni oli kohteliaisuus itse. Parhaimpia ulkomaan viiniä juotti hän vieraillensa. Ilta oli kaunis ja ihana. Ei olisi kukaan voinut ajatella että nämä pidot pidettiin pakosta ja — koston pyynnöstä. — Syyni oli jätettävä huomiseksi.
Merkillistä oli että samassa kuin vieraat tulivat, niin loppui rouvan homma. Tuota ihmettelivät piiat suuresti ja kyökkipiika arveli: "Aikovatkohan niin vieraitaan juottaa, etteivät nämä ruokaa tarvitse". Rouva ei tiennyt, eikä huolinut näistä mietteistä; hän istui yhä herrojen kamarissa. Hän näytti tosin vähän levottomalta ja Antero huomasi, miten hän kerran kummallisesti nyykähti kapteenille.