"Kyytipoika! Mistä sinä olet? kuka on isäsi?"
Heikki oli kohta kun provastin näki tuntenut erinomaista kunnioitusta häntä kohtaan. Nyt kun provasti häneen kääntyi vakavana kysymyksellä, luuli hän saavansa nuhteita siitä, että oli ottanut vastaan rahat, mitkä Jaska oli kerjäläispojalta ryöstänyt. Hän purskahti itkuun ja sanoi: "en minä tiennyt, että rahat olivat pojan."
"Sen minä kyllä ymmärrän" — vastasi provasti. "Se oli luonnollista, että sinä uskoit mitä kestikievarin poika todisti; mutta minä kysyn sinulta kuka on isäsi, ja mikä on nimesi?"
"Heikki on nimeni ja isäni on Varpusen Lauri Mattilasta", vastasi poika nyt lohdutettuna.
Provasti katseli vielä vähän aikaa poikaa. Sitten huokasi hän syvästi ja meni vierastupaan jälle.
Mutta Heikki, joka nyt oli jäänyt kahden kesken kerjäläispojan kanssa, meni häntä liki, tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Anna anteeksi, että minä rahasi otin vastaan Jaskalta. Mikä on nimesi?"
"Antero Kalvin on nimeni", vastasi kerjäläispoika.
"Jos aiot matkata Raasilaan päin, saat istua ruunan selässä, kun ruuna on saanut vähän levähtää."
Kotvan ajan takaa ajoi provasti poikain sivu, joista toinen — Heikki — kulki ruunan vieressä, toinen Antero istui ruunan selässä.
Kun poikaset saapuivat takaisin Raasilaan, oli aurinko jo mennyt mailleen. Raasilan kestikievari-talossa ei nyt ensinkään ollut väkeä siihen määrään kuin päivällä. Useimmat olivat lähteneet; tiellä olikin matkustajia tullut kosolta poikia vastaan. Ne, jotka vielä olivat kestikievavi-talossa, joko äskeisiä tahi vastatulleita, olivat menneet levolle. Pirtin lattia oli makaajia melkein täynnä.