Kapteeni Kornman kulki pari kertaa konttorin poikki. "Kuule Karlgren!" sanoi hän vihdoin. — "Jos et valalla vanno heittäväsi pois noita vähäpätöisiä kujeitasi, jotka saavat meidät hävyn alaiseksi, niin perhana olkoon sinun kumppalisi. Saamme kiittää onneamme, ettei laivaa otettu takavarikkoon… Mitä luulet, että muut kauppiaat tästä sanovat?"
"Sanokoot mitä sanovat, minä olisin ansainnut…"
"Joitakuita ruplia?" huusi kapteeni julmalla kirouksella.
"No noh! Mutta nyt ei ole siitä kysymys, koskei siitä voitosta tullut mitään. Nyt on kysymys, mistä saataisiin uusi kapteeni?"
"Sitä perkelettä ei koske mitään…" mumisi kapteeni. Kovaa sanoi hän: "Siihen kysymykseen on pian vastattu: minä tahdon lähteä merelle vielä kerran koettamaan onneani."
"Sinä!"
"Niin minä!"
"Mutta samasta palkasta kuin kapteeni Ankkerman?"
Ylönkatseellinen hymy laskeusi kapteenin huulille, mutta se katosi kun hänen kätensä sattui koskemaan raha-arkun kantta, jonka päällä hän istui. "Minä en tahdo mitään palkkaa, muuta kuin laillisen osani lastista".
Kauppiaan silmät suurenivat. "Et palkkaa! Sinä olet, lempo vieköön, kunnon mies, lankoni!"