Rykmentti seisahtui. Översti Wrangel vaati asuntoja miehilleen.
Ei huonetta niin halpaa, jota olisi unohdettu. Itse provasti Glyckin oli pakoitettu ottamaan huoneesensa miehen. Aksel Fersen oli tämän miehen nimi.
IV.
Ensimäinen rakkaus.
Aksel Fersen oli kaunis, nuori herra. Hänen otsansa oli korkea, hänen silmänsä suuret ja kirkkaat! Koko hänen olentonsa osoitti, että hän vasta oli mieheksi tulemaisillaan. Hän puhui kauniilla lapsellisella äänellä Martan kanssa, joka otti häntä vastaan, sillä provasti ei sattunut olemaan kotona. Hän rukoili anteeksi, että tuli vieraisille näin itsepäisesti, mutta syytti sotaa siitä.
Nuorukaisen ääni, hänen ujoutensa, hänen uljuutensa ja hänen kaunis muotonsa vaikuttivat Martassa kummallisia tunteita. Ei ikinä ennen Martta ollut semmoista miestä nähnyt. Hänen täytyi itselleen tunnustaa, että hän toisellaiseen muotoon oli sotamiehet kuvaillut. Hän oli luullut niitä hirmuisiksi. Nyt oli hänellä tuossa edessään sotamies, mutta kokonan toisellainen. Hän punastui ja aina yhä enemmän, kuta kauemmin nuorukainen silmäili häntä, ja hiljaisella äännellä vastasi hän Fersenin kysymyksiin.
Martta vetäytyi kamarista, kun provasti astui sisään; ja sill'aikaa kun provasti ystävällisesti tervehti vierastaan, kasteli Martta kukat, joita hänellä aina oli kamarinsa akkunalla. Hän kasteli, mutta ei hän nyt kukkiansa muistanut. Hänen mielessä oli nuorukainen, joka ensikerran oli saanut hänen sydämensä tykyttämään tavallisuutta kovemmin.
Monta ei päivää kulunut, niin jo oli provasti ja vieras hyvät tutut ja ystävät. Sotaväki tähän aikaan oli raakuudesta tunnettu ja siinä lieneekin syy ollut kaikkiin niihin hirmuisuuksiin, joita heistä juteltiin. Mutta tavallaisia sotilaita ei Fersen ollut. Hänen sivistyksensä oli, ennenkuin hän siitä itse tiesikään, avannut hänelle provastin sydämen. Hänen leppyinen olentonsa sai matkaan sen, että provastin puoliso pian piti häntä vanhana tunnettuna ystävänä. Hän oli kun perheesen kuuluva, jolle iloa ja surua ei salata.
Kun Fersen illoin istui perheen kanssa puhellen maista ja ihmisistä, joita hän oli nähnyt, tahi jutteli kuninkaansa urostöistä, välkkyivät Martan silmät kirkkaammasti. Helppo oli nähdä, että nuorukaisen kertomukset vetivät tytön ajatukset verisiin tappeluihin, joissa Ruotsalaisten sankarit ihmekummia urostöitä tekivät, ehkä hänen vähäinen jalkansa wollia pöyrytti ja pienet sormensa kertasivat lankaa.
Samoin ikään innostutti Fersen kertomuksillaan vanhaa pariskuntaa. Yhä enenevällä ystävyydellä kuuntelivat he vieraansa puheita ja heidän vanhat silmänsä katselivat rakkaasti kaunista kertojaa. Provastin vaimo luuli usein innossaan hänessä näkevänsä ainoan poikansa, jonka hänen kevätpäivänään hauta vei. Ja usein kun Fersen oli kertomuksen lopettanut, huokasi rouva: "Jos olisi minun Akselini elänyt, samoja olisi hän tainnut kertoa."