Aksel Fersen jätettiin sairashuoneesen Marienburgiin. Bauer oli sallinut hänen sanoa jäähyväiset Martalle. Martta oli silloin vakavana seisonut miehensä vuoteen vieressä lohduttaen häntä, jonka haavat eivät niin pahoja olleet, kun alusta luultiin, ja lujasti vakuuttanut, puristaen Akselin voimatonta kättä: "Jumala kyllä armahtaa meitä!" Vanha provasti, joka seisoi hänen vieressään, sanoi: "Oikeen Martta, joka Jumalaan turvaa, ei häpeään tule." Vielä kerran suuteli Martta Akselia. Bauer, joka myöskin saapuvilla oli, sanotaan, kun näki Martan ylevän surun, aikoneen sanoa sanan, joka kentiesi olisi Akselille antanut takasin Martan, mutta äkkiä kääntyneen ja käskeneen Martan seurata itseään.
Vähän matkaa kaupungista oli vanha rapistunut luostari; siinä oli kenraali Bauer ottanut asumansa. Etupäässä tätä luostaria oli kamari, missä muinen yksinäisyydessä munkit olivat Jumalaa palvelleet. Siinä valmistettiin, miten parahiten taidettiin, Martalle asuma.
Muutamia päiviä kului. Marienburg oli rauniona, linna melkein maata myöden hävitetty. Vangit huokailivat vielä alikerran säästetyissä huonehissa kahleissaan. Silloin tuli äkkiä käsky valmistautua matkalle. Kenraali Scheremetew oli valmis uusille retkille lähtemään, vankien oli astuminen linnasta — orjuuteen.
VI.
Martta vankeudessa.
Sattumus oli saanut kauniin Martan kenraali Bauerin käsiin. Martta oli orja, Martta oli kenraalin omaisuus. Mutta peläten oli Bauer omistanut Martan, sillä jos olisi joku korkeampi upsieri sattunut Marttaa näkemään, niin olisi Martta samassa ollut tämän oma. Tuon tiesi Bauer ja siitä syystä piti hän Martasta tarkan vaarin, jottei kukaan saisi aavistaa, minkä helmen hän vanhan luostarin raunioihin oli kätkenyt; sillä miten olisi hän esimiehilleen taitanut kieltää Marttaa, jos joku näistä olisi naista lahjaksi häneltä vaatinut. Tosi on että Lefort, jota Keisari rakasti, oli sotaväestön asettanut paremmalle kannalle, mutta mitä ei enää oman käden oikeudella voitettu, voitettiin vielä hyvillä sanoilla; sillä muuten olisi kielto ollut tottelemattomuus.
Kun tuli päivä, jona väestön oli lähteminen marsseille, ei taitanut Bauer enää salata Marttaa; mutta niin ylevä oli hän, ettei hän pannut vankiaan sotaväen kuormille, niinkuin muut upsierit ryöstettyjä naisiansa. "Käyköön miten käy," sanoi Bauer ja käsi kädessä vaalean Martan kanssa astui hän ulos luostarista.
Kenraali Scheremetew astui samassa uljaana asumastaan. Hänen vaatteensa olivat pääkenraalin, mutta siinä ei ollut syy haettava hänen mahtavuuteensa. Hän oli vasta tehty Suomessa olevan sotaväestön pääkenraaliksi ja keisarinsa mielisuosiosta oli hän mahtava. Kohta ulos astuessaan tapasivat silmäilyksensä kaunista Marttaa, joka itkien lähestyi niitä neitosia, joita sama kova onni oli saanut Venäläisten käsiin.
Kummastellen Martan kauneutta astui kenraali Scheremetew häntä likemmäksi, ja pelvolla vastasi Martta niihin kysymyksiin, joita kenraali hänelle vastattavaksi pani. Martta puhui hänelle lyhykäisyydessä elämänsä kaikki pääkohdat ja kenraali, joka monia aikoja oli ollut ulkomailla ja tunsi mikä arvo etenki Ranskan hupaisessa kuninkaan hovissa kaunottareille annettiin, päätti kohta Martan olevan liian hyvän orjana palvelemaan kenraali Baueria. Ystävällisesti käski hän Martan erkaumaan muista naisista ja menemään asumaansa takasin. Sitten kääntyen Baueriin, sanoi hän: "Kenraali! tuo nainen ei sovi teille. Jos olisi hänen kauneutensa tavallinen, jos olisi taivas vähemmässä mitassa hänelle kauneutta jakanut, niin saisitte mitään sanomattani pitää, mitä rehellisesti olette ansainneet. Vaan nyt kuulkaatte esitykseni: Ottakaa kaksitoista kauniimmista hevoisistani ja antakaa minulle tämä nainen. Minun puolisoni Katinka on useasti rukoillut minua hänelle hakemaan kauniin kumppalin, joka poissa ollessani häntä huvittaisi. Tämä neito on siihen sovelias, sillä suloisempaa olentoa ei ole taivas luonut. No, kenraali, mitä vastaatte?" kysyi Scheremetew naurusuin. "Nähtyäni tätä neitoa, en teille rauhaa suo, ennenkuin hänestä luovutte."
Kuuliaisesti, kentiesi suurempia etuja toivoen, vastasi Bauer: "Teillä on oikeen, neito ei sovi mulle, minä kiitän teitä korkeasta maksusta, jolla neidon minulta vaihetatte."