Tutkinnot siitä liitosta, jonka keisarin oma sisar Sohvia oli keisaria vastaan matkaan saanut, antoivat Pietarille niin paljon tekemistä tähän aikaan, että hän kokonaan näytti unhottaneen Martan. Tämä kuuli hirmustuen vehkeistä sitä miestä vastaan, joka oli hänelle sydämensä tarjonut. Vavisten oli hän kuullut sitä kovaa rangaistusta, joka kohtasi pahantekiöitä ja että keisari oli ikuisiksi ajoiksi Sohvian vankeuteen tuominnut, kun parempi tunto ei sallinut Pietarin vuodattaa oman sukunsa verta, ehkä tätä sukulaista ei arvelluttanut viedä Pietarilta sekä henkeä että valtikkaa. Nämä viimeiset tapaukset olivat syvästi liikuttaneet Pietaria ja rakastetussa Pietarikaupungissaan toivoi hän pääsevänsä pelosta vapaaksi, sillä Moskovassa ilmestyi ehtimiseen uusia kapinoita, entisten perästä. Pietarikaupunkiin oli keisari moneksi kuukaudeksi paennut. Siellä sai hän nähdä mitenkä vähitellen nevasta nousi kaupunki, mitenkä linna rakennettiin ja mitenkä sotalaivoja valmistui. Lähes vuosi oli kulunut, ennenkun halu saada nähdä Martan, jonka kuva asui keisarin sydämessä, pakoitti häntä palaamaan Moskovaan takasin.
Oli se aika myöskin nyt lopulle kulumaisillaan, jonka Martta oli määrännyt mietintöajakseen. Keisari, Moskovaan tultua, meni kohta Menzikowin luo. "Petrovits! mitä saan minä kuulla, löytyykö minulle varsinaista onnea?"
Se päivä oli tullut, jota vastaan Martta pelvolla oli katsellut. Hän rukoili, että keisari sallisi hänen yksinäisyydessä viettää tulevaiset kaksi vuorokautta, jotta taitaisi yhdistää ajatuksiaan ja vastata keisarille.
Menzikowin kautta lähetti Martta tämän pyyntönsä keisarille. "Sanokaa keisarille," rukoili hän, "että minä Jumalalta anon voimia olemaan hänelle ansiollinen lohduttaja, kun hän on murheellinen, ystävä kun hän ystävyyttä kaipaa, valmis neuvoa antamaan kun hän neuvoa yksinkertaiselta naiselta pyytää. Mutta sanokaa myöskin, ettei mikään maailmassa saa minua rikkomaan niitä lupauksia, joita minä Jumalan alttarin edessä olen miehelleni ja herralleni antanut."
Hymyillen kuuli keisari tämän Martan tervehdyksen. Hän pani kohta noutamaan hovimarsalkkinsa ruhtinas Galitzinin, jolle antoi käskyn Kremlissä valmistaa Martalle asuman. Pietari, joka tähän saakka oli ylöllisyyttä vihannut, ei nyt tiennyt mitään niin kallista, joka hänen mielestään olisi ollut hyvä Martalle. "Minä tahtoisin saada maailman hänelle taivaaksi," sanoi hän Galitzinille, "älä säästä mitään."
Tuskin oli kuukausi kulunut, ennenkun ruhtinaat kummastelivat sitä muutosta, mikä oli Pietari keisarissa tapahtunut. Hän ei enää ollut sama rautainen valtias kun ennen, joka kohta vähäisemmästäkin vastoinkäymisestä syttyi vihaan. Hän oli nöyrä ja leppyinen, sanalla kokonaan toinen kun ennen. Alussa nauroivat ruhtinaat ja arvelivat: "Ruotsalaisupsierin rouva on vasta tullut Kremliin, kyllä keisari pian häneen kyllästyy." Mutta kun vuosi kului ja keisari yhä aina oli sama leppyinen mies, muuttuivat ruhtinain ajatukset ja he sanoivat: "Tuo rouva on Venäjän hyvä enkeli."
Nyt tuli aika, jona Martta sai näyttää ansaitsevansa enkelin nimen. Pietari vaipui pitkälliseen tautiin. Tuskat ja kivut herättivät vanhan luonteensa julmuuden. Vaahtoen vihasta mestautti hän eräänä päivänä Martan nähden hoviherran, jonka oli tavannut Martan kamarissa. Muutaman päivän kuluttua, kun oli vihansa lauhtunut ja hän sai kuulla päälääkärinsä käskeneen tämän hoviherran menemään Martan luo pyytämään, että Martta houkuttelisi keisaria juomaan rohtoja, joita keisari oli vihassaan tyköänsä heittänyt — niin kätki Pietari käsiin kasvonsa salatakseen kyyneleitään, joita katkera katumus nosti hänen silmiinsä; ja monet ajat kuluivat, ennenkun hän kehtasi tulla Martan näkyviin. Tämä kun vihdoin sai tietää, mikä keisaria murehutti, meni hänen kamariinsa vaaleana, puetettuna Pyhän Spiridoniluostarin nunnain pukuun ja laskeusi keisarin eteen polvilleen. Silloin ilmoitti keisari, ettei hän ilman Martattaan taitanut elää ja tässä teki hän nyt juhlallisen valan, että luopuisi kiivaasta pikavihaisuudestaan, eikä koskaan vihassa allekirjoittaisi ainoatakaan kuolintuomiota. Ja tästä päivästä saakka oli Pietarin elämän päätarkoitus hyvää ja oikeutta maassansa voimassa pitäminen, sekä oikeuden ja kohtuuden mukaan maatansa hallitseminen.
Xl.
Miksi Pietari aikoi Martan.
Pietari keisari oli sydämestänsä rakastanut Marttaa. Se ei enää ollut kenellenkään salassa. Tavan takaa oli hän tarjonnut Martalle, sillä rakkautensa suuruutta näyttäen, keisarillisen kruunun ja pyytänyt hänen puolisokseen. Martta ei mielinyt kruunua. Turhaan rukoilivat häntä ruhtinaat Menzikow, Galitzin, sotamarsalkki Scheremetew, Apraxin ja muut Venäjän ylimykset nöyrästi, ehkä viha ja kade kiehui heidän sydämissään, vastaanottamaan Pietari keisarin tähden hänelle tarjottua armoa.