Rahvaan tytär miljoonain hallitsia.
Martan sanat olivat kummallisia tunteita herättäneet kaikissa.
Ylhäisenä, korkeana, sanomattoman kauniina seisoi hän tuossa.
"Nyt, korkea herrani ja keisarini!" sanoi hän vihdoin langeten polvilleen keisarin edessä, "saan minä sydämessäni antaa siaa rakkaudellenkin. Tähän asti olen minä teitä enemmän kunnioittanut kun rakastanut. Tänä suurena päivänä, josta tulevaisuus aina on puhuva, jota aina muistava, heitän minä itseni kokonaan teidän käsiinne. Ja ellei orpo rahvaan tytär ole teille halpa, tahdon minä kuolin-päivääni saakka teitä herranani ja puolisonani rakastaa ja kunnioittaa."
Syvä hiljaisuus vallitsi nyt taasen huonehessa. Mutta vihdoin, kun kaikki kummastellen mykkinä seisoivat, sanoi keisari: "Nähkää tässä keisari Pietarin puolison, joka tänään Katarinan nimellä astuu Venäjän keisarilliselle istuimelle, ja johon minä kirkkomme esimiehenä alttarin edessä tahdon sitoutua."
Ruhtinas Menzikow oli ensimäinen, joka astui esiin onnea toivomaan ja alamaisuuttansa osoittamaan keisarin puolisolle. Häntä seurasi sotamarsalkki Scheremetew, amiraali Apraxin, ruhtinas Galitzin ja viimein myöskin kenraali Bauer, jolle Martta sanoi muutamia ystävällisiä sanoja.
Pietari kääntyikse sitten Ruotsalaisten ministeri Piperiin ja Württenbergin prinssiin: "Kertokaa valtioylimyksillenne, mitä tänä päivänä olette nähneet. Sanokaa kuningas Kaarlelle, jota minä sydämestäni surkuttelen, minun olleen iloisen siitä, että olen voittanut tappelussa maailman suurimman sotapäällikön; sanokaa että olen iloinen, enkä häpee tunnustaa, että minulla oli kolme vertaa enemmän sotilaita tappelussa kun hänellä. Mutta älkäät salatko, että tämä iloni on Venäjän keisarin; sanokaa myös että Pietari ihmisenä on iloinen, että hän voitti suuremman aarteen Pultavan tappelun jälestä, että hän voitti puolison."
Keisarin tätä sanottua vietiin vangit ulos, ja huonehessa olivat pian keisari ja Martta kahden. Kyynelissä silmäsi Martta keisaria. Hän kätki käsiin kasvonsa, loi sitten silmiänsä taivasta kohden. Marttana, rahvaan tyttärenä laskeusi hän polvilleen. Hän rukoili. Keisari ei häirinnyt häntä. Myöskin hän kiitti Jumalaa.
Kun Martta nousi, tarjosi hän kätensä Pietarille. Martta oli muuttunut Katarinaksi; Rahvaan tytär miljoonain hallitsijan puolisoksi — itsekin miljoonain hallitsiaksi.
* * * * *
Oli muutama viikko kulunut. Pietari ratsasti Moskovan kaupungin sisään ja hänen voittoisa sotaväestönsä seurasi häntä. Mutta Pietarin vieressä ratsasti lumivalkean hevoisen selässä kauneudessansa loistava Katarina. Kullattu oli satula, jonka päälle hän istui; kultaiset olivat jalustimet, joissa hän piti pienet jalkansa. Kaikki kellot soittivat; kaikki ihmiset tulivat keisaria vastaan. Mutta suoraan Metropolitaani kirkolle ratsasti Pietari ja lukemattomilla ristillä kaunistetun alttarin edessä kihlasi Moskovan arkimandrita keisari Pietarin ja Katarinan. Tuhannet tykit ilmoittivat, että Venäjän keisarilla oli valtioistuimellaan puoliso.