«Ylevä neiti!« lausui parooni.
Näin olivat he puhelleet ison aikaa, kun Anna kuuli jonkun hiljaa tulevan. Pikaisesti kiiruhti hän puutarhaan, jonka veräjälle hän paroonin kanssa oli tullut. Vaan se, joka lähestyi, ei ollut kukaan muu kuin majuri, joka Marian käskystä tuli hakemaan Annaa, ilmoittaen, että kreivi oli mennyt. Majuri ei mitään pitänyt miehestä; se oli hänen mielestänsä vaan huvikki huvituksen keskellä, sillä hän ei tiennyt miestä syylliseksi. Hän näki paroonin ja hän näki Annan kiiruhtavan puutarhaan, ja hänen ensimäiset sanansa eivät olleet Annalle, vaan paroonille, eikä ollut kysymys miehestä — vaan kysymys oli: «Joko nyt on korkea muuri kaatunut?« Sen kysyi hän hymyillen.
«Jo«, vastasi Klaus. «Surmaaja ei enää surmaa. Kyösti on saatu kiini.
Vaan sitä älkää Marialle puhuko«.
«Noo!« mumisi majuri. «Vai oli se Kyösti; sitä en minä tiennyt«.
V.
Petetty.
Olisin kuollut, kurja raukka.
Olisin katkennut katala
— — — — — — — — — — —
Nämät kummat kuulematta,
Haikeat havaitsematta.
Kalevala.
Kontiosaarella on Lemmon luola autio. Lakeinen on kiini, paasi suulla paikallaan. Lemmon luolan asukkaat ovat lentäneet ulos. Mutta lemmon ovat he luolasta mukaansa vieneet.
Ihmisen sydäntä ja naisen semminkin — kuka on niitä tutkinut? — Se ylevyys, joka sitä voi täyttää, ulottuu taivaasen saakka; se julmuus, joka sitä voi täyttää, ulottuu aina manalan mustimpiin majoihin asti. — Ylevyyden ja julmuuden henget, ne eivät sovinnossa voi elää samassa sydämessä. Toinen voittaa tahi toinen. Tahi jakavat he sydämen, kukin osaansa halliten. Jos ne näin molemmat alallansa asuvat, toinen toista voittamatta — siinä on tavallisen ihmisen kuva.