Tuota ei kukaan huomannut. —
«Kova on kohtalo!« sanoi viimein anoppi.
«Ei ole jyväkouraa!« valitti Eeva.
«Kova on kohtalo!« kertoi Jaakko.
Anoppi oli surullinen, Eevalla oli nälkä, Jaakko epäilyksen kahleissa. —
Lapset? Mutta lapsen suru ei ole katkera.
«Mikäs nyt neuvoksi?« lausui vihdoin Jaakko ja nousi lavitsalta. «En suinkaan tiedä muuta kuin että myymme lehmän ja porsaan ja uudestaan lähdemme petun keruulle«.
«Jos lehmän ja porsaan myisitkin, kuinka kauvan luulet niillä saatujen jyväin piisaavan? Maitopisara on välttämätön Metsämaassa; petäjäinen on sittenkin karvasta«.
«Oikein, Eeva; mutta luuletko meidän petäjäleivällä tulevaan syksyyn jaksavan, ja jos meissä henki pysyisikin, luuletko petäjässä tallentuvan voimia?«
«Jumala tiennee, mitä nyt on tehtävä?« huokasi vaimo —.