Adolf Törngren, Venäjän vallankumouksessa. Porvoossa 1917.
BOLSHEVISMIN (KOMMUNISMIN) TEORIA.
Karl Marx puki yhteiskunnallisen kehitysoppinsa, historiallisen materialisminsa, Hegelin dialektiikan pakkopaitaan. Marx tahtoi lausua, että yhteiskuntajärjestys ja jopa kulttuurikin on taloudellisen tuotantojärjestelmän funktio, siitä riippuvainen. Tuotantomuoto on hänen mukaansa "vapaa muuttuja" ja yhteiskunta, valtio, kulttuuri sen funktio. Kehitys tapahtuu Marxin mukaan siten, että tuotantomuoto aina luo vanhaan yhteiskuntajärjestelmään sopimattoman voiman, joka lopulta särkee kuoren ja luo uuden tuotantomuodon ja yhteiskunnan.
Hegelin dialektinen metoodihan oli lyhyesti ja puutteellisesti sanoen sellainen, että hän selitti historiallisen kehityksen tapahtuvan aatteiden keskinäisestä painiskelusta siten, että voimassa oleva aate, "teesi", luo itselleen vastakohdan, "antiteesin" ja kun nämä vaikuttavat toisiinsa, syntyy uutta, korkeampaa: "synteesi", vastakohdat teesi ja antiteesi sovittautuvat. Ja tämä ei tapahdu ainoastaan asteettain, vaan myöskin hyppäyksittäin, siten, että "paljous muuttuu laaduksi", aivankuin vesi nollapisteessä muuttuu jääksi.
Tämän dialektisen metoodin lainasi Marx, mutta käänsi sen, niinkuin hän sanoi, jaloilleen. Hegelin mielestä aatteet olivat vapaa muuttuja ja aineellinen sen funktio. Tällöin oli dialektiikka Marxin mielestä päälaellaan. Hän käänsi sen mielestään jaloilleen. Hän sanoi esim.: feodaalinen tuotantomuoto loi helmassaan porvariston, joka oli feodaalisen järjestelmän antiteesi. Se särki lopulta feodaalisen yhteiskunnan ja loi uuden: kapitalistisen. Mutta kapitalistinen tuotantomuoto luo myöskin antiteesinsä: proletariaatin, joka särkee kapitalistisen yhteiskunnan ja luo uuden. Ja Marxin mielestä se uusi yhteiskunta tulee olemaan kommunistinen. Hän todistelee, että itse kapitalistinen tuotantojärjestelmä luo tämän kommunistisen tuotantomuodon edellytykset. Se keskittää tuotannon harvojen käsiin, yksinkertaistuttaa ja koneellistuttaa äärimmäisyyteen saakka tuotannon, yhdenmukaistuttaa kulutuksen, hävittää sekasortoisen keskiluokan ja individualismin sekä kehittää proletariaatin lopuksi järjestyneeksi, kuriin tottuneeksi kansan enemmistöksi, joka kykenee valtaamaan valtiovallan ja tuotannonvälineet ja niitä käyttelemään. Toiseksi hän todistelee, että itse kapitalismi lopulta pakoittaa siirtymään kommunismiin. Se luo palkkalaisten reserviarmeijan, raskaita pulia j.n.e. joista ei päästä muuten kuin kommunismiin siirtymällä. Kapitalismi kehittää omistamattoman luokan riistämisen huippuunsa ja synnyttää vallankumouksellisen tahdon, ja kun palaaminen yksilölliseen pikkutuotantoon on mahdotonta, ei ole muuta tietä riistämisen lopettamiseen, s.o. pois kapitalismista, kuin kommunismi.
Tätä marxilaista teoriaa tulkitaan nyt kuitenkin sangen suuresti eriävin tavoin. Revisionistit selittävät, että Marx on puhdas kehitysteoreetikko ja siirtyminen kommunismiin on oleva orgaaninen tapahtuma eikä väkivaltainen kumous. Se tapahtuu nykyaikaisen kansanvallan puitteissa. Samalla nämä huomauttavat, että kommunismi ei ole oleva täydellistä, ainoastaan tuotantovälineiden yhteisomistuksesta voidaan puhua. N.s. puhtaat marxilaiset taasen selittävät, että kehitys ei ole tapahtuva aivan jatkuvasti, vaan on oleva vallankumous. Se voi tosin tapahtua nykyisen kansanvallan puitteiden muodollisesti särkymättä. Mutta on oleva proletariaatin diktatuuri, s.o. sellainen olotila, jolloin enemmistöön päässyt proletariaatti sanelee kansanvallan puitteissa tahtonsa ja muuttaa yhteiskuntarakenteen. Mutta tämä kaikki tapahtuu vasta sitten kun on olemassa edellytykset: taloudelliset edellytykset, työväen parlamenttaarinen enemmistö ja tarpeeksi "luokkavoimaa". Bolshevikit eli varsinaiset kommunistit vihdoin selittävät, että yleinen äänioikeus on "työväenluokan kypsyyden määrän osottaja, enempää se ei voi olla, eikä tule koskaan olemaan nykyisessä valtiossa" ja että vallankumoukseen kypsän köyhälistön tulee särkeä, räjäyttää ilmaan porvarillinen valtio, olkoot se kuinka kansanvaltainen tahansa porvarillisessa mielessä, sillä sen puitteissa ei päästä pois kapitalistisesta tuotantotavasta. Jokainen valtio on luokkavaltio, se on erään luokan järjestäytymä, jolla on käytettävänään toista luokkaa vastaan sorron välikappaleet, sotaväki ja virkamiehistö. Näihin aseisiin liittyy vielä koulu ja kapitalistinen opetus. Bucharin vertaa kapitalistisen valtion menettelyä, kun se muka aina treenaa köyhälistön aivoja määrättyyn, itselleen suosiolliseen suuntaan, sikojen kehittämiseen määrätyllä ravinnolla määrättyyn suuntaan.
Vapaa kansanvaltio, josta sosialistitkin ovat joskus puhuneet, on, lausuu Lenin, järjettömyyttä. Sillä silloin kun on valtio, ei ole vapautta ja kun vapaus saapuu, kuolee valtio. Nykyinen demokraattinenkin valtio on porvarillista demokratiaa, joka ei laajentamallakaan muutu proletariaatin demokratiaksi. Sen vuoksi on nykyinen valtio ja sen aseet sotajoukko ja virkamiehistö särettävä ja luotava vallitsevaksi luokaksi järjestyneen köyhälistön demokratia, joka sortaa ja hävittää porvariston ja luo kommunistisen tuotantomuodon. Tässä siis demokratian "määrä muuttuu laaduksi", lausuu Lenin, käyttäen oikein Hegelin dialektiikan muotoa. Kapitalistinen valtio taasen särjetään siten, että porvarillinen sotajoukko hävitetään ja asestetaan köyhälistö. Täten on hävinnyt toinen kapitalistisen valtion ase. Toinen, virkavalta, taasen hävitetään siten, että kaikki virkamiehet tehdään asestetusta köyhälistöstä riippuviksi, proletariaatin luokkavaltion palvelijoiksi. Uuden virkavallan syntyminen tahdotaan estää siten, että virkamiehille annetaan täydellinen tavallisen työmiehen leima. Bolshevikit olivat rakentaneet ohjelmansa tässä suhteessa seuraavalle Engelsin lauseelle: "Tätä, kaikissa tähän saakka olleissa valtioissa välttämätöntä valtion ja valtioelimien muuttamista vastaan yhteiskunnan palvelijoista yhteiskunnan herroiksi käytti (Pariisin) Kommuni kahta varmaa keinoa. Ensiksikin se täytti kaikki virat, hallinnolliset, oikeuslaitosta, kansanvalistusta palvelevat, käyttämällä yleisiä vaaleja, joissa oli yleinen äänioikeus kaikilla osallisilla, ja samalla se otti käytäntöön oikeuden kutsua nämä valitut henkilöt pois viroistaan minä hetkenä hyvänsä valitsijaansa päätöksen nojalla. Ja toiseksi se maksoi kaikille virkahenkilöille, sekä ylemmille että alemmille, ainoastaan sellaisen palkan, minkä työläiset yleensäkin saivat."
Lenin ja Bucharin selittävät nimenomaan, että hallintotehtävät ovat kapitalistisen kehityksen kautta niin yksinkertaistuneet, että ne ovat pelkkiä laskemis- ja kontrollitehtäviä, joita jokainen kommunistisen yhteiskunnan kansalainen voi suorittaa. Ja siihen on pyrittäväkin, että kaikki kansalaiset vuoronperään vedetään hallintotehtäviin. Tällöin on virkavalta muserrettu.
Tällaista asestetun proletariaatin pystyttämää valtiota nimittävät bolshevikit köyhälistön diktatuuriksi. Se on se väliaste, joka Marxin mukaan on oleva kapitalistisen valtion ja kommunistisen yhteiskunnan välillä. Nimikin on Marxilta peräisin. Neuvostovallan valtiosäännössä ovat bolshevikit antaneet tälle diktatuurille ulkonaisen muodon. Tästä valtiosäännöstä myöhemmin enemmän.
Tämän diktatuurin avulla tahtovat bolshevikit toteuttaa yhteiskunnallisen ja taloudellisen ohjelmansa: ensin tuotannonvälineiden yhteiskunnallistuttamisen, kapitalistiluokan hävittämisen ja kommunistisen tuotantomuodon, jolloin tuotteiden jakoa vielä ohjaa kapitalistinen periaate "kullekin ansionsa mukaan" — tämä on kommunismin ensimmäinen aste — ja sitten vihdoin tuotteiden jaon kommunistisen periaatteen mukaan "kullekin tarpeensa mukaan", jolloin valtio kokonaan vähitellen kuolee ja kaikki luokkaerot häviävät — tämä on kommunismin toinen korkeampi aste.