— Hän on kuin onkin hullu, nauroi päällikkö. Viekää heidät takaisin veneeseensä!
— Meidän täytyy ottaa tämä alus väkivalloin, ellei muuten luovuteta.
— Keiden täytyy ottaa? Onko täällä jokin väijytys? Tiedättekö, että nyt on sota-aika? Tämä on sotalaiva. Tuo on sellaista puhetta, että se maksaa pian henkenne. Astukaa veneeseenne, minä sanon, tai — — — Miehet tähdätkää! Joko veneeseen tai kalojen ruuaksi!
Mutta heti kun sivulla oleva vartiasto nosti putkensa tähdätäkseen
Turjaan, vongahti keulasta salama ja vartiosto lysähti maahan.
— Minä kysyn nyt uudestaan luovutatteko? huusi Turja.
Mutta päällikkö ei enää kuunnellut häntä, vaan juoksi perään huutaen miehiänsä ampumaan roistot. Laivan keskiosasta alkoi paukkua molempiin päihin ja perästä leiskahteli tulta. Keula pysyi Jorman ja Taitsan hallussa, sillä jälkimmäinen oli heti ensimmäisen laukauksen pamahdettua hiipinyt sulkemaan keulasuojan luukun. Tässä suojassa nukkuvat sotilaat jäivät loukkuun.
Turja poistui salamannopeasti siitä, missä hän oli seisonut päällikköä puhutellessaan ja pian vongahtelivat hänen radioputkensa säteet peräsuojaman katolta yli laivan, kaikkialle. Jos olisi ollut valoisa, olisi leikki loppunut lyhyeen. Mutta nyt eivät Turja ja Jorma nähneet vastustajiaan vaan tähtäsivät vain heidän paukkujensa leimahtelun mukaan. He eivät uskaltaneet käyttää myöskään sellaisia salamoita, jotka olisivat lamauttaneet kerrassaan kaikki sillä puolella laivaa olevat, sillä he pelkäsivät osittain satuttavansa toisiinsa, osittain myöskin että säteet vaikuttavat aluksen rautaisiin osiin ja saavat aikaan vaurioita — — —.
Paukahteli enää vain silloin tällöin ja lopulta hiljeni kaikki.
Sekä Turja että Jorma olivat haavoittuneet lievästi. Taitsan tila oli arveluttava. Hän oli luukkua sulkiessaan saanut ruumiiseensa pari kuulaa.
Turja käski Jorman tuoda hänet peräkannen majaan ja lähti itse edellä lyhtynsä sytyttäen katsomaan hänelle tilaa. Tultuaan majaan jäi hän tuijottamaan pehmeistä hienoista patjoista valmistettua vuodetta majan sivuseinällä. Siinä lepäsi nainen — kaikesta päättäen kuollut tai tainnuksissa. Peite oli vedetty puoleksi syrjään ja toinen jalka kaartui sulavissa rytmeissä permannolle — ikäänkuin aikoisi hän nousta vuoteeltaan.