— Turjan ei koskaan tarvitse minua etsiä, olen hänen luonaan, jos hän minua tarvitsee. Ja hän tarvitsee minua — joskus. Hyvästi!
Rynnäkkö kesti yhtämittaa kymmenen päivää. Ryntääviä joukkoja tuli toisia sijaan, kun toiset kaatuivat tai nääntyivät. Mutta Borealia kesti. Se syyti tulta ja voimaa kaikista koneistansa, se salamoi, paukkui ja rätisi. Missään kohdassa ei puolustusrengas edes horjunut, vaikka puolustajiakin kaatui ja haavoittui peloittavasti.
Sitte laskeutui hiljaisuus ja rauha kuolonkentille. Ryntääjät vetäytyivät taamma — hengähtämään. Ja siten sai myöskin Borealia hengähdysaikaa. Molemmin puolin varustauduttiin uuteen rynnistykseen.
* * * * *
Sorja palasi eräänä päivänä, oltuaan poissa kauan aikaa, ja pyysi päästä Turjan puheille.
Hän esitti vihollisen taistelusuunnitelman.
— Nyt ei Ekvatoria enää hyökkää samoin kuin ennen. Aiotaan ensin jotain yllätystä, josta en ole päässyt vielä selville millainen se on, mutta toivon pian saavani siitä tiedon. Toiseksi aiotaan kaivaa hautoja ja niitä myöten edetä varovasti ja hiljalleen, toivotaan siten voitavan ehkäistä radioputkienne tuhot.
Sitte Sorja taasen katosi, Turjan jäädessä mietiskelemään, mikä oli tämä omituinen nainen — tämä — hm — miellyttävä nainen.
— Joutavia! Seikkailija, mikä lie. Saamme nähdä ovatko hänen tietonsa nyt oikeita. Varustautukaamme siltä varalta, että ne saattaisivat olla oikeita.
Sonjan tuli Turja tuntemaan lähemmin, kun tämä tuli tarjoamaan soutuansa johonkin hyödylliseen tehtävään.