Koska te moititte yhdessä tukussa Ekvatorian kansaa, niin minä puolustan sitä myöskin tukuttain, tekemättä eroa oman kansani ja orjien välillä. Tämäpä on hassua: Sonja Ounantytär roskajoukon ritarina. No. Antakaa kuulua!
— Olen näinä vuosina, tähän kansaan tutustuessani, nähnyt niin paljon omituisia piirteitä, etten tiedä, mistä alkaisin. — — — Esimerkiksi. Mihin täällä perustuu ihmisten kunnioitus? Omaisuuteen — eikö niin. Mihin perustuu valta? Omaisuuteen — eikö niin. Täällä saa sangen merkillisellä tavalla kunniaa ja valtaa. Täällä saa ensiksikin omaisuutta sellaisella kummallisella tavalla, jota kutsutaan "perimiseksi" — ja sitä omaisuutta seuraa myöskin ihmisten kunnioitus ja valta ihmisten yli. Täällä perii muuan poika, suuri lurjus ja suurimpia tuhruksia tämän tähden pinnalla, suuren omaisuuden. Häntä kunnioitetaan, hänellä on valtaa. Tuolla tekee kunnon mies koko ikänsä työtä, kaikille hyödyllistä työtä — ja kärsii kurjuutta. Täällä köyhä tutkija murtaa tutkimuksen vuorta, esittääkseen tälle kansalle totuuksia, joille se voisi elämänsä perustaa — hän kuolee unohdettuna. Vaikka täällä ihminen saisi omaisuuden sormeansa liikuttamatta, vaikka hän sitä hankkiessaan pettäisi toisia, söisi yhteiskuntaa — niin on hän kunniassa ja vallassa sen saatuaan. Eikö tämä ole kummallista?
Mikä on yhteiskunnan, sivistyksen ja kehityksen perustus? Eikö se ole työ, kaikkinainen työ, ajatustyö ja ruumiillinen työ. Minä en tarkoita sitä, mitä yksi oppi tässä maassa saarnaa: että kaiken luo lihastyö. Ei suinkaan. Yhden neron, yhden keksijän elämäntyö saattaa vastata miljoonia ja taas miljoonia laiskojen miesten työpäiviä. Mutta joka tapauksessa työ, uuden luominen, luo yhteiskunnan ja kulttuurin. Mutta tämä kansa ei näy sitä tuntevan. Täällä ei kunnioiteta ihmistä sen mukaan mitä hän tekee, vaan sen mukaan mitä hän omistaa. Ja se merkitsee samaa elämälle, kuin jos voiman sijaan asetettaisiin kaikkialle massa tai auringon sijaan pimeä möhkäle avaruudesta. Borealian kansan keskuudessa ei sellainen tulisi ikinä kysymykseen.
— Mutta eikö se johdu yksinkertaisesti siitä, puuttui Sonja puheeseen, että omaisuus ihmisellä merkitsee sitä, että hän on tehnyt jotain ja saavuttanut sen työllä. Ihmiset ovat oppineet tästä tuloksesta näkemään juuri työn ja työntekijän arvon?
— Katsokaa ympärillenne! Merkitseekö omaisuus Ekvatoriassa sitä?
— Minun täytyy myöntää, että eihän se yleensä nyt sitä merkitse.
— Siinäpä se, siinäpä se. Se on saattanut joskus kaukaisessa muinaisuudessa merkitä sitä, työtä nimittäin. Ja ehkä tämä omituinen järjestys on muisto niiltä ajoilta. Mutta silloin se on aivan liian vanha järjestys. Ihmisten kunnioituksen perusteet ovat aivan tuhansia vuosia liian vanhat. Ne ovat todellisen elämän kanssa ristiriitaiset ja myöskin nykyään terveen elämän vastaiset.
Tästä yleisestä virheellisestä ja kummallisesta perustasta johtunee sitte se, että maanomistajat, ennenkaikkea Teidän oman luokkanne jäsenet, hyvä neiti Sonja, kehtaavat pitää suurta melua merkityksestään — siitä että he sallivat omistamiensa maiden kasvaa ravintoa ihmisille ja sallivat köyhien ja mökkiläisten tehdä työtä näillä mailla.
— Mutta tekeväthän pienempien maapalojen omistajat itsekin työtä ahkerasti.
— Kyllä. Mutta he eivät pidäkään itsestään melua ja väitä kannattavansa tätä maailmaa hartioillansa.