Nyt nousi mies muutamalta etumaisimmista istuimista. Hänellä oli solakka ruumis ja pieni inuva ääni. Hänen mielestään ei Borealian kansan pitänyt väistyä milloinkaan, vaan, jos Kaiken Loppu on tulossa, kuolla kotonansa. Olisi rajoitettava yhä lasten lukumäärää ja siis myöskin kansan lukumäärää, kunnes tultaisiin siihen hetkeen, jolloin kansa itse pitäisi kuolinpeijaisensa ja lakkaisi kokonaan synnyttämästä. Puhujan mielestä voitaisiin suunnilleen arvioida, milloin jälkeläisiä jo odottaisi nälkäkuolema jäätiköllä. Ja näitä jälkeläisiä ei olisi enää synnytettävä.
Tuntui siltä kuin kokous olisi hyväksynyt tämän puhujan kannan. Joku naisista ainoastaan huomautti, että jos joudutaan tällaisen kohtalokkaan ratkaisun eteen, on luonnollisestikin kansan itsensä annettava määrätä kansanäänestyksessä.
Turja nousi tuoliltansa:
— Kysymyksen käsittely lykätään. Pyydän että kaikki valmistuvat vakaviin ratkaisuihin. Käsitykseni on, että Borealian kansalla on oikeus ja velvollisuus elää niin kauan kuin tällä taivaankappaleella ihminen voi elää. Itsemurha on Elämän Uskonnon mukaan suurin synti. Avaruuden ihmeellisin ponnevoima on elämän ponnistelu jatkua edelleen. Mistä me tiedämme, vaikka Avaruus olisi kutsunut meidän kansamme pelastamaan korkealle kehitetyn ihmiselämän sen häiriötilan yli, mihin maapallomme kenties aivan tilapäisesti on joutunut? Siis: taistelu loppuun saakka, viimeiseen hedelmöitettyyn naiseen saakka!
Emme voi ratkaista nyt vielä, mitä teemme. Ensin on hankittava tietoja. Toistaiseksi jatkamme, kuten tähänkin saakka. Kysymyksen käsittely lykätään. Istunto on päättynyt.
* * * * *
Edustajain hajaannuttua Turja kiiruhti pieneen kuutiohuoneeseen kiikarin ääreen. Taas hän tarkasti kauan taivasta ja taas häntä vapisutti ja huimasi se mitä hän siellä näki.
Urja odotteli puolisoansa illallispalalle. Kun häntä ei kuulunut, läksi itse etsimään. Hän käveli ajatuksissaan kaikissa suojissa, missä näki valoputkien toimivan. Palatessaan kierrokseltaan totesi hän hämmästykseksensä ja ajatuksistaan heräten, että hän ei ollut löytänyt etsimäänsä. Ensin hän arveli hänen menneen jonkun edustajan kera ulos, mutta hylkäsi sitte tämän olettamuksen. Vaistoten ja ymmärtäen puolisonsa sielun tavalliset liikehtimiset melkein paremmin kuin omansa, saattoi hän jokseenkin varmasti päätellä, miten Turja missäkin tilaisuudessa menettelee. Ja nyt hänestä tuntui aivan selvältä, että hän ei ole voinut mennä ulos, ellei hänellä ole ollut jotain aivan erikoista asiaa sinne. Ei, hänen täytyy olla asumuksessa. Onko hän siis ylhäällä? Mutta mitä hän siellä tekisi?
Urja nousi kuitenkin pieneen kuutiomajaan. Siellä nukkui Turja istuallansa kiikarin ääressä, edessä avoinna vanha tähtitieteen käsikirja:
VI luku. Jokapäiväistä taistelua.