Osa lumivetureista päätettiin lähettää enimmän uhattuihin tyhjentämättömiin asunnoihin maan äärillä. Mutta osa täytyi pitää keskuksessa niillä teillä, joilla täytyi ehdottomasti pitää liikennettä yllä niin kauan kuin voima-asemat olivat käynnissä ja energiaa varastoitiin.
Kolmanneksi harkittiin tuulivoima-asemien kehittämistä. Nämä olivat aikaisemmin olleet Turjan lempiaate. Niitä hän oli miettinyt yötä päivää, kokeillut, rakentanut ja esitellyt eduskunnalle. Hänellä oli jo kokonainen sarja oppilaita, jotka tunsivat näiden koneistojen rakenteen pienimpiin yksityiskohtiin saakka ja jotka pystyivät kehittämään niitä omintakeisesti edelleen. Mutta ne olivat vielä epäkäytännöllisiä. Myrskyt niitä rikkoivat, vaikka niiden jättiläistuutit olivat suojatut verkolla, jossa kulki tulikuuma voimavirta — tyynellä ne eivät taasen toimineet — ja Borealiassa puhalsi harvoin tuuli, jolla ei olisi ollut mukanansa jäätä ja lunta.
Turja oli toivonut näistä voima-asemista apua Borealialle, sitte kun sen entinen sydän lakkaisi talvella sykkimästä. Ja antoivathan ne jo pienen osan tarvittavasta voimasta — antaisivat enemmänkin, siitä oli Turja varma, jos niitä tarmokkaasti kehitettäisiin.
Mutta nyt häneltä ei liiennyt enää mielenkiintoa tälle kysymykselle. Leikinlaskija Hara ilvehti esikunnassa, että Turja osoittaa häilyväisyyden oireita niinkuin olisi rakastunut. — Täytyy olla korkeajännitysakkumulaattori sisässänsä sillä miehellä, joka lemmiskelee tällaisessa myrskyssä.
Ainoastaan Urja tunsi todellisen syyn tähän "häilyväisyyteen."
X luku. Kansa myrskyssä.
Turja päätti tehdä tavallisen päiväkierroksensa hiukan aikaisemmin, jotta ennättäisi takaisin, ennenkuin ensimmäisen myrskypyörteen keskus saapuisi jäälohkareinensa. Silloin oli kaikkien vetäydyttävä suojaan. Turja astui ulos kypärä päässä, silmikko alas laskettuna ja omegametalliset käsineet käsissä. Lumiveturi möyrysi juuri voima-asemille päin. Hän kiipesi siihen. Se ryömi lumessa kuin jättiläisetana. Koneisto surisi ja rätisi, lumi ja rakeet pieksivät sen kylkiä ja selkää, se kiljahti silloin tällöin, kuin kiukkuansa purkaen Se laahasi lumeen suuren kourun, mutta se täyttyi heti sen jälessä. Vanavesi ei säilynyt hetkeäkään tällaisessa myrskyssä.
Lumiveturin pysähtyessä nousi siihen mies, joka, huomattuaan Turjan, viittoi ja pauhasi, kaikesta päättäen iloisena. Kun hän kohotti kypäränsilmikkoansa, tunsi Turja Karman, sen jättiläiskokoisen miehen, joka oli eduskunnassa huutanut "hyvä".
— Hei päällikkö, sanoin minä, hauska ilma! kuuli Turja hänen nyt pauhaavan. Kylläpä itä meitä nyt hyssyttelee ja hyväilee! Mitä päällikkö arvelee, olisikohan sillä paha mielessä?
Turja pudisti päätänsä ja nauroi. Hän ei yrittänyt vastata tässä melussa. Koneisto surisi ja rätisi, myrsky ulvoi ja kaikki sisällä olijat pauhasivat toistensa korviin.