Jorma oli viettänyt yötä sen soudun perämajassa, jonka Taitsa oli varannut edellisenä päivänä merelle lähtöä varten. Soutajat nukkuivat omissa hyteissänsä tai läheisissä asunnoissa. He harjoittivat kuljetusta ammatikseen, eivätkä siis olleet tuhtoonsa kytkettyjä, niinkuin hallituksen julkisten laivojen soutuorjat. Yö oli pimeä ja taivas kirkas, niin kirkas kuin se yleensä saattoi olla. Ainoastaan kaukana lännessä näkyi leimahteleva pilvenreuna. Jorma ei ollut viettänyt unetonta yötä eläissään siitä syystä, ettei hän olisi saanut unta. Mutta nyt hän huomasi ihmeeksensä, ettei saanut unta.
Kun laivassa kuului liikettä, odotti hän aina Taitsan saapuvan häntä hakemaan. Aina hän kuitenkin odotti turhaan. Lopulta hän tuskastui itseensä ja lähti muristen laivan peräkannelle. Satama oli tyyni ja sen pinnasta kuvastui taivaan tulitus. Lännessä leimahteli edelleen synkän pilven reuna. Idässä nousi taivaalle punaiselta hohtava suihku. Se oli kaukaisen tulivuoren suihku, niin oli Jormalle kerrottu. Satamassa kuului yksinäisiä ääniä sieltä täältä. Jossain purettiin lastia laivasta ja miehet huutelivat toisilleen.
Jorma astui rannalle ja alkoi kävellä edestakaisin. Hän näki hiljaisten varjojen liikkuvan pimeässä. Siellä täällä kuului muminaa, miesten ja naisten ääniä. Kun hän käveli erään pimeän yksinäisen varastohuoneen ohi, ympäröitsi hänet yhtäkkiä miesjoukko, pamahti ja välähti, Jorma tunsi kipua käsivarressansa.
Jos Jorma olisi ollut kotiseudullansa ja tavallisessa mielentilassa, niin olisi hän todennäköisesti mörähtänyt ja tiedustellut vielä, mitä miehet tahtoivat. Mutta nyt hän oli kiusaantunut. Hänen verensä oli jo ennestään tavallista kiivaammassa liikkeessä. Tuntiessaan, että hänen käteensä satutettiin, välähti hänen mieleensä samalla puisto, jossa hänelle oli irvistelty. Aivan poikkeuksellinen raivo valtasi nyt tämän rauhallisen jättiläisen. Hän mörähti kuin voima-aseman isopiippu myrskyssä, tempasi lähinnä olevan miehen, otti jaloista kiinni ja pyöritti häntä kuin nuijaa, niin että pää piirsi suuren ympyrän. Kun hän tunsi, että tämä nuija ei enää iskenyt kehenkään, antoi hän sille lujan vauhdin ja sinkosi sen kauas mereen. Saatuaan kiinni toisen miehen, teki hän sille saman tempun. Hetken kuluttua ei hän enää löytänyt ketään.
Hän palasi laivaan ja sitoi haavan käsivarressansa. Hän pahoitteli, että oli jättänyt radioputkensa laivaan. Nyt niitä keltiäisiä pääsi aika joukko livistämään.
Aamu alkoi valjeta. Vähää ennen auringonnousua loisti lännessä mahtava auringonrengas kirkkain värein ja aamuviri liplatti satamassa, jossa mereltä tulevat mainingit tuntuivat vain kuin hiljaisena maaemon rinnan kohoiluna. Taitsaa ei kuulunut ei näkynyt. Jorma odotteli vielä kotvan kärsimättömänä, mutta kun kuuma päivä alkoi lämmittää hänen selkäänsä, teki hän ääneensä johtopäätöksen:
— Nyt on mennyt Taitsakin vipuun. Tai on hän sekaantunut sen naaraskeltiäisen helmoihin. Taikka sitte juossut yksinkertaisesti tiehensä. Jos tarkasti ajattelen, niin kyllä minusta tuntuu, että hän on joutunut satimeen. Jaa'ah. Nyt sitä ollaan eksyksissä jäätiköllä. Ja myrsky alkaa hyssytellä. Kaksi miestä, parasta päävärkkiä, on soljahtanut railoon ja nyt tulee kolmannen heikoilla järjenlahjoillansa keksiä keino ja onkia heidät ylös.
Ja sitte hän lähti. Ensimmäiseksi hän yritti saada tietoonsa, missä yleensä sellaisia vankeja kuin Turja säilytetään. Mutta kun hän ei osannut Ekvatorian kieltä kuin muutaman sanan, osoittautui tämä tie aivan toivottomaksi. Sitäpaitsi hän voisi antaa tätä tietä ilmi itsensä ja silloin olisivat kaikki kolme kiikissä.
Vihdoin Jorma palasi ikäänkuin vaistomaisesti hallintorakennuksen läheisyyteen. Hänelle juolahti mieleen sellainen pieni ajatuksen tynkä, että Turja voisi ehkä antaa merkkejä itsestään, jos hän vielä oli tässä rakennuksessa. Hän kierteli sitä kiertelemistään ja koetti teroittaa aistejansa, mutta minkäänlaista merkkiä hän ei huomannut. Ilta alkoi taasen lähestyä. Vielä kerran kulki Jorma rakennuksen seinustaa melkein toivottomana. Kulkiessaan rakennuksen taustaa erään pienen oven ohitse, pääsi Jormalta yht'äkkiä naurun mörähdys. Vasemmalla käytävän vieressä oli omegametallinen käsine, jonka täytyi olla Turjan, sillä Jorma oli huomannut, että Ekvatoriassa ei ollenkaan käytetty omegametallia. Käsineen jättäminen oli Borealiassa merkki siitä, että sen omistaja oli lähtenyt siitä paikasta.
Jorma nouti käsineen. Siitä oli useita suomuksia poissa. Jorma ei aluksi kiinnittänyt tähän seikkaan mitään huomiota.