Turja astui lähemmä, laski nyrkkinsä raskaasti pöydän kulmalle ja lausahti:
— Minä olen ollut täällä Ekvatoriassa jo liian kauan. Mutta minä voin vieläkin hetken odottaa, ellei Ekvatoria ole valmis vastaamaan. Pyydän vain saada siinä tapauksessa poistua. Me Borealian miehet emme ole tottuneet tällä tavalla seisoskellen odottelemaan.
— Eihän Ekvatorialla ole mitään vastattavaa, kähisi päällikkö. Hän oli nähtävästi rasittunut ja huonolla tuulella. Borealian kansa on tullut Ekvatorian alueelle ja kysyy millä ehdoilla sille luovutetaan maata. Ekvatorian hallitus on ilmoittanut ehdot ja Borealian kansan on vastattava suostuuko se niihin. Eikö niin?
— Se on jo vastannut, lausahti Turja. Se ei suostu. Borealian kansalla on aivan samanlainen oikeus elää maapallolla kuin millä muulla kansalla tahansa. Sillä on aivan samanlainen oikeus kuin millä muulla kansalla hyvänsä käyttää sellaisia maapallon antimia, joita ei ole toisten kansojen työllä luotu. Teidän hallituksellanne ei ole minkäänlaista oikeutta kieltää asumatonta maapalaa Borealian kansalta, joka tähän saakka on taistellut elämästä ja kuolemasta kaukana lumen ja jään keskellä, mutta on nyt pakotettu sieltä lähtemään. Kansallani on tähän maapalaan aivan yhtä suuri oikeus kuin Ekvatorian hallituksella, jolla on kaikkea yltäkyllin, ja sen vuoksi se ei taivu Ekvatorian hallituksen orjaksi.
Mutta jotta se ei millään tavalla rajoittaisi Ekvatorian mahdollisuuksia elää maapallolla, jotta ei voitaisi sanoa kansani väkivalloin ryöstäneen Ekvatorialta metsästysmaata, jonka metsissä on ehkä kierrellyt muutamia kymmeniä metsästäjiä, niin tarjoaa se Ekvatorialle kymmenykset kaikesta vuotuisesta tuotannostaan ja kysyy eikö Ekvatoria tyydy tähän. Ja tähän kysymykseen minä odotan vastausta viedäkseni sen kansalleni.
— Vai niin. Minä voin sanoa puolestani myöskin: Ekvatoria on jo vastannut.
— Mutta Ekvatorian päällikkö ilmoitti eilen neuvottelevansa hallituksen kanssa.
— Aivan oikein. Me neuvottelimme siitä, miten Ekvatoria voi tehokkaimmin antaa vastauksensa. Mutta ennenkuin ilmoitan hallituksen päätöksen, kysyn minä vielä kerran, eikö Turja Borealian päällikkö tahdo, säilyttääkseen rauhan tällä maapallon kapealla sulalla vyöllä, palata kansansa luo ja puhua sille järjen sanoja — että sen tulee suostua Ekvatorian ehtoihin, jos se tahtoo kansana elää. Minä en pyydä tätä Ekvatorian hallituksen nimessä, en Ekvatorian isänmaallisen kansan nimessä, vaan koko tällä tähdellä taistelevan ihmiskunnan nimessä. Minä tahdon olla avomielinen ja ilmoittaa sen perimmäisen syyn, miksi hallitus ei voi ehdoistaan peräytyä. Turja Borealian päällikkö on liikkunut maassamme, on nähnyt ne monet kansat, jotka sivistymättöminä, raakoina ja meille vihamielisinä ovat tulleet alueellemme ja joita meidän on täytynyt ottaa vastaan yhteiskuntaamme. Nämä kansat ovat aina valmiita levottomuuksiin, niitä voidaan hallita ainoastaan siten, että ei muuteta järjestelmää, että ei osoiteta heikkoutta ja peräänantavaisuutta, ei anneta heille esimerkkiä siitä, että röyhkeitä vaatimuksia voi esittää rankaisematta, vieläpä niillä voittaa jotain. Jos nyt Ekvatorian hallitus perääntyisi asetetuista ehdoista ja soisi Borealian kansalle niin erinomaisen edullisen aseman kuin mitä se vaatii, niin horjuttaisi se kansojen kunnioitusta hallitusta kohtaan, jota luja hallitus ei voi sallia; se olisi kaikille kansoille ainakin näennäisesti oikeutettu peruste vaatia myöskin muka parempaa asemaa. Ne eivät ymmärrä, että olot ovat niin hyvät kuin ne yleensä voivat olla, ne eivät ymmärrä, että ankara todellisuus ei salli heidän ruusunhohteisten kuvitelmainsa toteutumista. Mutta jos nyt aivan näiden kansojen naapurina eläisi Borealian kansa meidän maallamme ja meidän luvallamme siten kuin se nyt tahtoo elää, niin nämä kehittymättömät Ekvatorian kansat, ymmärtämättä, että Borealian kansa on aivan toisenlainen kansa ja aivan toisenlaisessa asemassa, viittaisivat Uuteen Borealiaan ja sanoisivat: niin on siellä, miksei meillä ole samoin?
Sanalla sanoen hallituksen suostumus Borealian kansan tarjoamaan ehtoon olisi ratkaiseva merkki levottomuuksiin, kapinoihin, kenties kumoukseen, joka hävittäisi sivistyksen maan pinnalta. Tämän vuoksi minä kysyn, eikö Borealian päällikkö suostu palaamaan kansansa luo ja sanomaan sille: suostukaa! Me annamme laivan ja saattojoukon tälle matkalle.
Turja seisoi tuokion ajatuksissaan. Hän mietti näitä perusteita. Mutta sitte hän vastasi lyhyesti: