Sanoi lieto Lemminkäinen,
virkkoi kaunis kaukomieli:
"Jo tunnen perän pitäjän,
jo älyän airollisen;
minnekä menette, miehet,
kunne läksitte, urohot?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Kohti pohjoista kulemme
sampoa tapoamahan,
kirjokantta katsomahan,
Pohjolan kivimäestä,
vaaran vaskisen sisästä."
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Ohoh vanha Väinämöinen!
otappa minua miestä
urohoksi kolmanneksi,
kun saat sammon nostantahan,
kirjokannen kannantahan;
vielä mieki miesnä maksan,
jos saisi tapella tarve."
Vaka vanha Väinämöinen
otti miehen matkoihinsa,
veitikan venosehensa.
— — —
Vaka vanha Väinämöinen
laskea karehtelevi
tuon on pitkän niemen päästä;
laski päivän maavesiä,
päivän toisen suovesiä,
kolmannen kosen [kosken] vesiä.
Äsken [sitten] tuonne tultuansa
noille väljille vesille
puuttui pursi juoksemasta,
venonen pakenemasta.
Vaka vanha Väinämöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie lieto Lemminpoika,
kallistaite katsomahan,
miss' on pursi puuttumassa,
kivelläkö vai haolla."
Se on lieto Lemminkäinen
kallistitte katsomahan.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei ole veno kivellä,
ei kivellä, ei haolla,
vene on hauin hartioilla."
Vaka vanha Väinämöinen
itse miekkansa veälti [tempasi],
tempasi terävän rauan,
veti haukea ve'estä;
hauki katkesi kaheksi,
pursto pohjahan putosi,
pää kavahti karpahasen [venheeseen].