Karhu siitä puida pänttäsi riihen, ja susi puolestaan viskasi elot, josta on silmänsä riimussa nytkin vielä, niinkuin riihen viskaajalla on. Heidän tätä tehdessä istuu repo parsilla vaan, siellä suotta aikojaan laulelee huviksensa ja aika välistä aina parren sortaa toisten päälle. "Tapat sie varsin!" sanoi hukka, "tahallasi puita päällemme pudottelet." "En, kuomaseni, en ainakaan tahallani pudottele", vastasi repo, "raskaita ovat nämä parret, niin putoelevat, en jaksa niitä pidellä." Tästä leppyivät toiset ja saadaan sovinnolla työ tehdyksi.
Oli siitä jo riihi puitu, viskattu ja ruvetaan jyviä tasaamaan, että kukin osansa saisi, niin sanoo hukka revolle: "milläpä nyt ja'amme, kuoma, kapallako vai millä?" "Isommalle isompi kasa, pienemmälle pienempi, se mielestäni on paras ja suorin jako", vastasi repo. Tähän tyytyivät toiset mielellänsä, ja siten tuli karhulle olet, sudelle ruumenet, revolle jyvät osaksi.
Yksissä kuletaan Ilvolan myllylle, ja kukin saapi riihiosaansa jauhattamaan, niin kuulevat karhu ja hukka, että heidän kivensä jauhaa eri äänellä, kuin revon. Tästä kummastuen kysyvät revolta: "Miksikä sinun kivesi panee 'jyrin, järin' jauhaissansa ja meidän panee 'tissis, tassis?'" "Pankaatte hiekkaa kiven silmään, niinkuin minäkin", vastasi repo, "niin panee kivenne samalla lailla, kuin minunkin." Neuvoa myöten kaatavat siitä karhu ja hukka hiekkaa kiven silmään ja alkavat jauhaa taas, niin panee heidänkin "jyrin, järin" ja vielä kovemmalla äänellä, kuin revon. Täten sai jokainen riihiosansa jauhattaneeksi, ja sovinnossa kuljettiin siitä jo kolmen miehen myllyltä kotiin, jossa jokainen korjasi jauhot aittaansa.
2. Kotiin tultua keittivät myllyssä käviät, kukin jauho-osastaan, puuroa, mutta ei tullutkaan karhun ja hukan keitos hyvää ja makeata, niinkuin oli toivottu, vaan mustaa, karvasta ja kelvotonta. Siitä pahoillansa lähtee karhu revon luona käymään, saisiko hän tuolta neuvoa, miten puuroa pitäisi keittää, että se parempaa tulisi. Niissä mielin kulkeekin revon kotiin, jossa perheenmies ikään oli murkinakseen puuroa keittänyt. Sen nähtyänsä katselee karhu tuttavansa keitosta ja sanoo siitä revolle: "miksi, kuomaseni, sinun puurosi on noin valkoista, minun keitokseni tuli niin mustaa ja karvasta?" "Mustaa minunkin olisi", vastasi repo, "vaan minä jauhoni pesin joessa tuolla, niin sen kautta tuli minun puuroni näin hyvää ja kaunista." — Karhu, tämän kuultuaan, päätti hänkin pestä joessa jauhonsa ja kulki sitä tehdäkseen joen rannalle; mutta kun siinä jauhonsa veteen hajoitti, niin joki vei ne myötänsä, ja siihen meni puuroaineet iäksi päiväksi.
Paljoa paremmin tuskin kävi hukallekaan. Kun ei keittämänsä puuro ollut hänestä hyvänmakuista, luuli hän syyn olevan keittäjässä ja läksi, niinkuin karhukin, saamaan neuvoa revolta. Niissä mielin otti hän puuron aineita mukaansa ja kulki revon kotiin, jossa parhaallansa oli puuropata liedellä kiehumassa. Tämän nähtyänsä pyysi hukka revolta luvan keittääkseen hänkin samassa kohdin, että hän siihen työhön oppisi. Sen soi repo mielellänsä, ja keittivät nyt kumpikin siinä puuroa eri padalla, mutta yksillä tulilla. Saihan kumminkin revon puuro ennemmin valmiiksi, se kun oli aikaisemmin tulelle pantu, mutta hukan puuro oli mustaa, revon valkeata, vaikka sitä hukka ei niin kohta sattunut näkemään. Vaan kun tuli hukka ennen syömään ruvettuansa ulkona pistäymään, niin otti repo lusikallisen puuroa hukan padasta omaan pataansa. Tulipa hukka takaisin ja rupesivat syömään. Hukka maisteli suussaan puuroa ja sanoi: "eipä tämä maista juuri miltään; annapa, kuomaseni, maistaakseni, millinen sinulla on puuro." "Maista, kuoma, tuosta kohden, siinä on parasta", lausui repo. Hukka teki neuvoa myöten ja sai omaa puuroaan suuhunsa; mutta kun se ei hänestä paljon millekään maistunut, luuli hän vian olevan omassa suussansa eikä puurossa, ja virkkoi nuivilla nenin: "yksi mämmillä maku, yksi tapa talkkunalla, vaan on väli maistajilla, — ei tämä ruoka mun suuhuni sovellu."
"Ei kavaluus kauas auta."
68. Kissa ketun palvelijana.
1. Kerran repo sai kissan palvelijakseen. Kodissaan sille työt määrättyään, niinkuin palvelijalle ainakin, lähtee repo tavalliselle matkallensa ja kohtaa kävellessään tuttavansa hukan. Tälle tekee hän hyvän päivän ja kysyy: "miten jaksat, kuomaseni?" "Meneehän tuo päivästä päivään, Mikko kulta, tosin olivat jo hampaani naulaan käydä, mutta sain toki viimeinkin hyvän härän tappaneeksi."
Sen kuultuansa antautui repo hukan seuraan, toivoen pääsevänsä hänen saaliistaan osalliseksi, ja alkoi hänen kanssaan pakinoida, sanoen: "et usko, kuoma, minkälaisen elävän minä äskettäin löysin; ei se ole suuren suuri, mutta on niin sievä ja ovela, että söisi sinutkin, jos sattuisit saapuville." "Vai niin; no pitäisipä minunkin se nähdä", sanoi hukka revolle. "Kyllähän sen nähdä saat", tuumaili repo, "mutta älä pahasti lähene sitä, muuten syöpi se sinut."
Hukka lähti nyt matkalle tätä ihmettä nähdäkseen ja kulki hiljaa hiipien revon asuntopaikalle. Sinne tultuansa rupesi hän pesän suusta kissaa katselemaan, mutta tämä kun hukan kuvan siinä näki, luuli sitä hiireksi ja töytäsi hukan kuonoon. Tämä, jonka turpaan kissan kynnet koskivat kipeästi, säikähti pahanpäiväisesti, luullen kissaa isoksikin eläväksi, ja pakeni metsään, minkä ennätti. Siellä selitti sitten revolle tapahtuman sanoen: "nyt siellä sun asunnollasi kävin, mutta en kuomaseni saanut koko elävää nähdä; kun vaan turpani pesän suuhun pistin, se niin kipakasti raapaisi sitä, että nytkin vielä vihamoipi." — "Johan sinua mennessäsi varoitin! Taisit tuhmasti lähestyä sitä, kun sinulle niin pahasti kävi", vastasi repo; "kiitä onneasi, ettei se sinua kiinni saanut ja peräti tappanut."