Eräänä aamuna yhtyi kolme matkustajaa erämaan lähteen vieressä. Ensimmäinen heistä oli taideniekka, toinen vanha kunnianarvoinen ukko, kolmas nuori poika, joka kadonnutta lammasta etsi.
Lähteen reunassa olevassa paadessa huomasivat he vanhan, puoleksi hävinneen kirjoituksen: " Ottakaa minut esikuvaksenne ".
Mitä merkitsee tämä kirjoitus? Matkustajat miettivät sitä.
"Oja, joka tästä lähteestä saa alkunsa, kulkee hiljaa liristen laajan laakson läpi", selitti taideniekka, "järven halki juoksee se, puroja ja jokia yhtyy siihen, kunnes se vihdoin on suureksi virraksi kasvanut. Kirjoitus merkitsee, että meidän tulee ahkerasti ja väsymättä tehdä työtä, jos tahdomme rikkaiksi tulla."
"Minä käsitän toisin kirjoituksen merkityksen", — sanoi vanhus. "Tämä lähde tarjoo vieraanvaraisesta virvoittavaa sisällystänsä kaikille, jotka sitä lähestyvät. Se kehoittaa meitä olemaan hyödyllisiä lähimäisillemme."
ääneti kuunteli poika heidän selityksiänsä. Kun he häneltä kysyivät, kuinka hän sanat ymmärsi, vastasi hän kainosti: "Lähteen vedellä ei arvoa ole, jos se puhtauttansa ja kirkkauttansa kaipaa sekoitettuna inhoo sitä luontokappalekin. Jos tahdot olla arvossa pidetty, niin ole puhdas."
16. Tunnon rauha.
1. Ah, kellä puhdas tunto on
Ja katoamaton mieli,
Jonk' ain' on retki polveton
Ja laittamaton kieli,
Jok' oikeast' ei luovuttaa,
Ei väärän puoleen horjuttaa
Voi vilpin viehätykset;
2. Sen silmä aina kirkas on,
Ja otsa puhdas hohtaa,
povess' on sydän pelvoton,
Jos kunka kumman kohtaa.
Hän on kuin nuori neitonen,
Jokaisen mielitehtoinen,
Vaikk' olkoon vanhus harmaa.
3. Kuin yöksi maata painaksen
Ja luojahansa luottaa,
Hän kummitusten, peikkojen
Näköj' ei säiky suotta,
Vaan yön unittoman lepää
Ja riemullisesti herää
Hyvien töiden toimeen.