Se oli monessa suhteessa sangen omituinen. Kansanvaltainen kommunismi oli siinä liikkeessä edustettuna puhtaana, vapaana kaikista sivupiirteistä ja syrjä-aatteista. Sitä ajettiin merkillisellä sitkeydellä huolimatta tavattomista vastoinkäymisistä.
Icarialaisen liikkeen perustaja oli ranskalainen kirjailija Etienne Cabet. Hän syntyi 1788 ja alotti poliittisen uransa 37 vuotiaana, jolloin hän tuli erään salaisen poliittisen yhdistyksen "Carbonarin" johtajaksi. Vuonna 1830 hän oli erään kapinakomitean jäsen ja allekirjoitti tällöin päänsä uhalla erään kapinallisen julistuksen. Sitten hänet nimitettiin Korsikan yleiseksi syyttäjäksi, mutta menetti pian sen virkansa radikaalisen toimintansa takia. Ranskan parlamenttiin hän tuli jäseneksi 1831, ja siellä pitämistään kuningasta ja ministeristöä purevista puheistaan tuomittiin hänet joko kahdeksi vuodeksi vankilaan tai viideksi vuodeksi maanpakoon. Cabet läksi maanpakoon ensin Belgiaan, josta hänet karkoitettiin edelleen. Englannista hän turvapaikan tapasi ja alkoi siellä tutkiskella yhteiskunnan historiaa sekä julkaisi useampia historiallisia teoksia.
Näissä tutkimuksissaan hän tuli siihen huomioon että historian joka lehdellä tavattavan epäjärjestyksen syynä on yhteiskunnallisen järjestelmän raihnaisuus. Parempi täytyi olla löydettävissä, mutta sellaisessa ei saa rikkaus ja köyhyys olla yhtaikaa tavattavissa. Kun tämä kerran on ehtona, täytyy uudessa järjestelmässä omaisuuden yhteisyys olla ensimmäisenä kulmakivenä. Kommunistinen yhteiskunta on siis maailman ainoa pelastus, ja maailman filosoofien teoksia tutkiessaan hän ymmärsi että ne kaikki, Kristus etupäässä, ovat päässeet samaan lopputulokseen.
Tällaisilla eväillä varustettuna hän palasi viisivuotisen maanpakonsa jälkeen Ranskaan ja julkaisi siellä 1840 teoksen nimeltä "Matkustus Icariaan" ("Le Voyage en Icarie"), sujuvan kertomuksen muodossa esittäen siinä ajatelmansa.
Tämä teos on icarialaisen liikkeen synnyttäjä ja se muutti tekijänsä koko elämän uran. Teoksen juoni on yksinkertainen: Nuori englantilainen loordi, nimeltä Carisdall, on sattumalta saanut tietoonsa että muusta maailmasta kokonaan erillään on jossakin yhteiskunta jonka nimi on Icaria. Hän päättää lähteä tänne eriskummalliseen maahan ja ne kokemukset ja huomiot, joita hän matkallansa teki maan ensimmäisestä hallinnosta, järjestyksestä ja tavoista, ovat teoksen sisällyksenä. Ensimmäisessä osassa kerrotaan ko-operativisen teollisuusjärjestelmän tuottamasta siunauksesta, kuinka se on hienostanut ja parantanut elintavat, kasvatuksen ja siveellisyyden, tuottanut ehdottoman vapauden sekä poliittisessa että sukupuolisuhteessa sekä luonut todellisen onnen. Toinen osa sisältää maan historian, josta selviää että vuonna 1782 muuan Icar niminen kansallissankari on toimeen pannut vallankumouksen ja kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä luonut kommunistisen järjestelmän. Kolmas osa käsittelee kommunististen aatteiden kehitystä aina Platosta alkaen.
Tällaisten kehysten sisällä Cabet esittää tavan millä yhteiskuntajärjestelmä on muutettava. Suhteellinen tulovero, perintöoikeuden poistaminen, palkan määrääminen valtion huostaan, kansalliset työpajat, maanviljelyssiirtolat sekä perusteellinen ja kaikista ulkopuolisista vaikuttimista vapaa kasvatus — siinä on ne pääkohdat joihin on toiminta suunnattava. Teoksessa on jotenkin kaikki kommunistiset ajatussuunnat esitettyinä käytännölliseksi kokonaisuudeksi.
Tuskin mikään teos maailmassa lienee saanut niin nopeasti valtavata liikettä aikaan kuin tämä "Matkustus lcariaan". Siitä otettiin painos toisensa jälkeen ja sitä levisi Ranskan työväestön piireihin satoja tuhansia kappaleita. Ranskan yhteiskunnallisen uudistuksen harrastajat, jotka tällöin olivat vailla varsinaista perusteellista ohjelmaa, liittyivät kaikki Cabetin ympärille, joka menestyksestään innostuneena alkoi julkaista kommunistista lehteä, "Le Populaire". Siinä sekä lukuisissa lentokirjasissa hän kehitteli aatteitaan, ja todellinen kommunistinen kuume kävi huumauksena yli koko Ranskan ja ulottui laajemmallekin.
Selvää oli ettei hallitus voinut sulattaa liikettä, ja kaikin keinoin alettiin ahdistaa icarialaisia. Hallitus, kirkko, oikeusistuimet, poliisi, kapitalistinen sanomalehdistö ja suurporvarit olivat kaikki yksimielisiä siitä että tämä suuri hyökyaalto oli pirstottava hinnalla millä tahansa. Mutta vaikka keinoja ei suuresti valittukaan, näytti liike yhä vain paisuvan, ja vuonna 1847 icarialaisten riveihin laskettiin kuuluvan noin 400,000 henkeä. Niitä oli Ranska tulvillaan, uskollisia kannattajia oli Sveitsissä, Espanjassa, Saksassa ja Englannissakin ja yhä oireet osottivat liikkeen suurenemista.
Cabet ei ollut voinut tällaista tulosta aavistaa eikä hänellä alkuperäisesti lie ollut ajatustakaan mietelmäinsä käytännöllisestä toteuttamisesta. Hän päinvastoin oli sitä mieltä että kommunistiseen yhteiskuntaan johtaa vain vaivalloinen ja pitkä kasvatuksen polku ja että osittaiset kokeilut vain vahingoittaisivat itse asiata. Mutta kun liike yhä paisui, ja kun ystävät vaatimalla vaativat häntä käytännössä osottamaan järjestelmänsä pätevyyden, suostui hän lopulta. Ja vuonna 1847 hän julkaisi kirjoituksen jossa kehoitti kaikkia asian harrastajia avustamaan suuren kommunistisen yhteiskunnan luomista.
Kehoituksen vaikutusta ei tarvinnut kauan odottaa. Jo pian senjälkeen Cabet saattoi sanoa että kokeiluun osanottajia oli tuleva ainakin miljoonaan nouseva joukko.