Eräänä kuumana lauantaina, vähä ennen heinäntekoa, vääjäilee porttikäytävässäni pari kolme maamiestä. Käyvät välistä eteisen ovella katsomassa, mutta aina vetäytyvät takaisin. Kuluu puoli tuntia, kuluu tunti. Minua alkoi vaivata uteliaisuus, että mikähän niillä on asiana.
Viimeinkin pujahtivat he eteisen ovesta, hiljaa ja varovasti kuin varkaat. Tiedustivat piialta, "onko herra kotona." Tarpeeton kysymys, sillä olivathan he nähneet minut ikkunasta kymmeniä kertoja.
Astuvat huoneeseeni ja tarkastelevat ensin, onko missään nurkassa mitään vaarallista. Rykästelevät sitte aikansa.
"Työkö sitä outta —?"
"Kyllä minä olen. — Käykää istumaan."
"Lämminpä nyt on seä."
Mennään sitte vähitellen läpi viimeisten vuosien ilmat ja nykyiset vuodentulon toiveet, kunnes lopulta laukiaa asia, jota varten olivat tulleet.
"Myö on koulua tuumattu sinne meijännii kylälle, kun on nuitai lapsia siunautunna…"
"Mistä kylästä te olette?"
"Korpsalamesta."