"Ei panna liikoo!"
Tästä kiisteltiin enemmän kuin mistään muusta seikasta koko kansakoulun perustamisasiassa. Muuan kielevä emäntä sai siitä aiheen kertoa karjataloutensa edistymisestä viime aikoina, kuinka he "Iivo-vainoon kanssa alottivat viiellä lypsävällä, mutta nyt on viijettä kymmentä peätä." Paljo heille oli karttunut lapsiakin näiden kahdenkymmenen vuoden kuluessa, mutta enemmän sentään karjaa. Ja vaikka naapurikateuden vuoksi heille oli pantu suuret verot, ei häntä eikä lapsia kuitenkaan saatu maantielle…
Kiistojen lopettamiseksi koetin selittää, kuinka vähäpätöistä oli näin kauan neuvotella yhden lehmän talvirehusta — tämmöisen kylän, jossa on kymmenittäin vankkoja taloja ja niissä satoja lehmiä. Viimein suostuttiin määräämään 200 leiviskää.
Sitte kirjoitettiin sitoumus kaikkein nyt tehtyjen päätösten täyttämisestä, huoneiden ja koulukapineiden hankkimisesta ja palkkalisän suorittamisesta. Sitoumuksen alle pantiin nimiä, vaikka se tahtoi käydä hitaasti. Kukaan ei olisi kirjoittanut nimeään ensimäiseksi, kun ei tiennyt, kuinka monta siihen karttuisi, Useat koettivat hiljakseen puikkia pois tästä vaarallisesta tilaisuudesta. Saatiin kuitenkin kokoon kymmenkunta nimeä. Loput arveltiin kyllä saatavan, kun kirjaa käytetään heidän luonaan.
Nyt vasta uskalsin ottaa puheeksi, missä taloissa olisi sopivia huoneita. Mainittiin kolme, neljä taloa ja tehtiin selkoa niistä. Kiistojen välttämiseksi jätettiin johtokunnan huoleksi vuokrata sopivat huoneet sopivalta paikalta. Johtokunta valtuutettiin myös pyytämään apuvaroja kunnalta sekä valtioapua, niinkuin asetukset säätävät.
Lopuksi lausui kirkkoherra muutamia sanoja kokoontuneille korpisalmelaisille. Hän tahtoi vastustaa sitä ajatusta, jota "eräältä taholta" levitettiin, että muka papisto vastustaa kansakoulua. "Ei papisto vastusta kansakoulua, vaan hartaasti puolustaa sitä ja iloitsee niiden perustamisesta." Sen hän vaan tahtoi sanoa. — Parasta onkin, ajattelin minä, tulla mukaan vaan, kun ei muuta taida. Puhe kävi häneltä väkinäisesti, ja kasvot olivat happaman näköiset.
Meni useita viikkoja, ennenkuin valtioavun hakemus joutui matkalle. Samoin viipyi kuntakokouksen kuulutus kovasti. Kirkkoherra, joka oli kunnan esimiehenä, odotteli kunnes asioita karttuisi enemmän.
"Eihän koulu kumminkaan voi vielä tänä syksynä alkaa", oli hän arvellut. Ja ukot rupesivat itsekin luulemaan, ettei siitä vielä tule mitään.
Eräänä kauniina päivänä tulivat entiset korpisalmelaisten lähettiläät luokseni kertomaan, minkä uuden aatteen he nyt olivat keksineet. Aikoivat erota kunnasta omaksi koulupiirikseen ja perustaa — kiertokoulun. Kirkkoherra oli sanonut heidän toistaiseksi tulevan toimeen kiertokoululla, joka olisi senkintähden mukavampi, kun kylä oli niin laaja ja hajallinen. Jos he pääsisivät kunnan yhteisistä kansakoulumaksuista, saisivat he kiertokoulun ilman uusia uhrauksia.
Vai sieltä se tuulee!