"Mitä sanojani?"
"Kun kirjoitat suurelle yleisölle. Minä luin äsken, mitä taas tänä iltana kirjoitit. Luuletko, että minä en näe pimeässä?"
"Enkä luule, vaan sinulla taitaa olla kapitalistiset mielipiteet, pelkään ma. Oletkin ollut niin helpoilla päivillä."
"Vai helpoilla!" naurahti Ville. "Jos malttaisit hiukan kuunnella, niin minä sulle selittäisin, minkälaiset ovat kissan päivät!"
"No, selitä sitte, mutta lyhyeen, sillä minua nukuttaa niin kovin."
"Olenko minä ennen liikoja rupatellut?" vastasi Ville. "Ymmärräthän sinä vähemmästäkin, kun vaan pääset oikealle tolalle. Katsoppas, minä olen ollut vanhanpiian lempikissana, ennenkuin yhdyin sinuun, ja tiedän miltä se maistuu."
"Lihavapa tuota olit minulle tullessasi", huomautin.
"Lihava! Onko se mikään etu minun asemassani? Teidänkin lihavanne sitä katsovat kuormakseen ja koettavat siitä kaikin tavoin päästä, vaikka heillä ei ole puoltakaan sitä haittaa lihavuudesta kuin meillä. Meidän ammatissa täytyy olla ketterä."
"Niin, kun pyydätte pikkulintuja. Antaisitte niitten olla rauhassa!"
"Miks'ette te anna olla rauhassa toisten lintujen, jotka teidän kokoonne verraten eivät ole niinkään suuria kuin sinun pikkulintusi meidän rinnallamme? Kaipaamme mekin virkistävää urheilua, josta samalla voimme saada vaihtelua ruokalistaamme. Hiiriinkin kyllästyy. Jos ne herkkua olisivat, niin tehän ne söisitte itse. Mutta oletkos maistanutkaan? — Sinäkin kyllä lehdessäsi pauhaat metsästyslain ankaruudesta — ja olet valmis ampumaan kissan, jonka tapaat metsässä. Meillä se vasta on kova laki."