ROUVA VUORENPÄÄ. Minä tein taas suuren rikoksen, antaessani hänelle rahaa. — Oh, tätä kurjuutta! Tätä inhoittavaa kurjuutta!
VELLAMO. Onko hän ennenkin — käyttäytynyt noin törkeästi? Hänhän uhkaili —
ROUVA VUORENPÄÄ. On kehittynyt tietysti yhä julkeammaksi. — Häneltä nähtävästi voi odottaa jo mitä tahansa. — Ja nyt — kun minä tiedän varmaan mistä syystä hän —
AHTI (tulee vasemmalta). No —? (Katselee ympärilleen.) Eikö hän vielä ole tullutkaan? (Rouva Vuorenpää tuijottaa Ahtia melkein kammoksuen. Ahti nyökäyttää tervehdykseksi.)
VELLAMO. Kenen olisi pitänyt tulla?
AHTI. Enkö sitten —? Unohdin kai äsken sanoa, että hovineuvos Karila soitti kaupungista —
ROUVA VUORENPÄÄ (koettaa tyynnyttää itseään). Onko eno uskaltanut ulos tällaisella ilmalla?
AHTI (heittäytyy istumaan). Lienee jotakin tärkeätä uuden —
VELLAMO (paheksuen). Etkö sinä koskaan voi lakata tuosta hovineuvos-ivastasi?
AHTI. — uuden arvonsa johdosta. — Tähän asti hän on ollut vain meidän perheemme hovineuvos, mutta nyt hän on — yleinen hovineuvos.