PENTTI. Aina rakas! Sinä näytät väsyneeltä. Tulehan istumaan! Tänne uunin eteen! Tuohon, jossa olet niin monasti ennen istunut. Istu, hyvä Aina! Minä asetun tähän. Sinua vastaan.
AINA (katsoo ympärilleen). Äidin piti olla täällä.
PENTTI. On hän. Meni äsken tuonne Eevin kanssa. (Ottaa Ainaa molemmista käsistä). Siksi kun tulevat voimme istua tässä. Kas noin!
AINA (istuu keinutuoliin).
PENTTI (istuu tuolille uunin kolkalla). Näin olemme monet hetket — niin monet ihanat hetket viettäneet.
AINA. Etkö tahtoisi sanoa äidille, että minä olen täällä.
PENTTI. Etkö tahdo yhtä hetkeä olla enään minun seurassani? — Aina!
Miksi katsot minua noin? Niin oudosti ja vieraasti! — Vihaatko minua?
Vihaatko?
AINA. En.
PENTTI. Kyllä sinä vihaat. Sinun katseesi on niin kylmä. Ja onhan sinulla siihen syytä. Aivan täysi syy. Sekä vihaa että halveksumista minä ansaitsen. Tuomitse minua vaan hyvin ankarasti. Minä en puolusta itseäni. Eikä minua voi puolustaa. — Minä vaan rukoilen sinulta pikkuisen ystävällisyyttä. Yhtä ainoata ystävällistä sanaa! Aina!
AINA. En minä sinua vihaa.