ROUVA AIROLA. Sinä, Pentti, et tunne isääsi tarpeeksi. — Te ette tiedä lapset, kuinka vähän arvoisia hänelle ovat ihmismielet, tunteet ja sydämet.
PENTTI JA AINA (katsovat toisiinsa ja vaikenevat).
ROUVA AIROLA (alkaa hiljaa ja hitaasti, pitemmän vaitiolon jälkeen). Niihin aikoihin, jolloin Erkki Koljas, nuorena ja ylpeänä ajeli komealla mustalla oriillaan pitkin pitäjiä kosiskelemassa rikkaita perijättäriä, saapui hän matkoillaan myöskin tuonne Vesikansan puolelle. Siellä olikin rikkaita tyttöjä monessa talossa. Mutta Erkki Koljas pysähtyi kerran tuiskusääliä yöksi erääseen pieneen taloon, jossa isä nuoren tyttärensä kanssa hoiti taloutta. —
Vaikka tilukset olivat pienet, oli sentään ihmisijän ahkeruus ja säästäväisyys saaneet aikaan sen, että kylällä tiedettiin tuon pikkutalon tyttären saavan myötäjäisinä kymmenen tuhatta. Tämä summa arveltiin sentään aivan riittämättömäksi Erkki Koljaalle. —
Kuitenkin tapahtui se ihme, että Erkki Koljas ja tuo pikkutalon tyttö menivät kihloihin. — Silloin sanoivat kaikki ihmiset sen tapahtuneen puhtaasta rakkaudesta. Niinpä taisi ollakin. Ainakin tyttö rakasti Erkki Koljasta niinkuin nainen voi voimakasta miestä rakastaa — kaikella sydämensä hehkulla.
Kului se talvi ja seuraava kesä syksyyn, lähemmäs joulua — näihin aikoihin —. Erkki Koljaan kihlattu valmisteli miehelään muuttoa. —
Eräänä syystalven iltana istui morsian arkihuoneessa askaroimassa.
Mielitiettyään hän ajattelee. Joka sormen sijaan jää ajatus hänestä. —
Silloin aukenee ovi ja sisään astuu mustiin turkkeihin puettu mies — rautapäinen piiska kädessä. — Tytölle tuli suuri riemu, kun tunsi tulijan Erkki Koljaaksi. Ilo kuitenkin haihtui pian. Erkki Koljas ei istunut, ei riisunut, tahtoi vain tavata tytön isää.
Isä tuli. Erkki Koljas ajoi keskilattialla seisten asiansa. Kihlattu morsian seisoi vapisevana uunin kulmalla, peljäten sydämensä jyskeen häiritsevän musta-turkkista miestä. Erkki Koljas vaati myötäjäissumman korottamista toisen verran. Isä selitti, ettei hänellä ollut penniäkään enempää. Silloin sanoi Erkki Koljas, että kihlauksen täytyi purkautua.
Tytär heittäytyi ylkänsä syliin. Mutta Erkki Koljas työnsi hänet kiivaasti luotansa. — Silloin tuimistui isä ja uhkasi pysyttää kihlauksen, vaikka piispan luo pitäisi matkata. Erkki Koljas kirosi. Kohotti rautapäisen piiskansa ja iski sillä tammisen pöydän keskeltä kahtia. — Vauhko tyttö uljistui. Ei enään peljännyt hän rautasydämistä miestä, vaan otti tyynesti kihlasormuksen sormestaan, astui ylpeänä sulhasensa luo ja antoi sen hänelle.