PENTTI (ottaa häntä kädestä). Täti! Mikä sinun on?
ROUVA AIROLA. Minä tiedän — kaikki.
PENTTI (putoaa polvilleen hänen eteensä ja peittää kasvonsa).
Täti! Täti!
ROUVA AIROLA (vaipuu istumaan). Lapsi raukat! Lapsi raukat! — En sinua soimaa. Enkä häntä. Säälin teitä — ja soimaan itseäni. Itseäni vain soimaan. Minun olisi pitänyt kaikin voimin karttaa tätä taloa. Karttaa Koljaan sukua! Olisihan minulla ollut siihen kyllin syytä.
PENTTI. Ei minun tähteni, täti! Ei minun tähteni syytä! Ei ainakaan ennen. Nyt vasta — nyt voit soimata — nyt sinulla on syytä — minun tähteni —
ROUVA AIROLA. Olisi ollut syytä sen tähden, joka teki synkäksi minun nuoruuteni. Hänen tähtensä minun olisi pitänyt varoa teitä kaikkia.
PENTTI. Täti!
ROUVA AIROLA. Mutta enhän sitä ole voinut. En ole osannut vihata. En edes karttaa. Siksi kai näin on käynytkin. Ja siksi vain itseäni tästä syytänkin.
PENTTI. Sinä olet aina ollut herttainen ja hyvä meille kaikille. Älä siitä syytä itseäsi. Useimmista lapsuutemme hauskoista muistoista me saamme kiittää sinua. Sinä olet ollut meille parempi kuin oma äitimme. Pitäisikö sinun sentähden soimata itseäsi.
ROUVA AIROLA. Juuri siksi on turmio tullutkin, että olen ollut teille niin läheinen.