Esirippu alas.
TOINEN NÄYTÖS.
(Pääsiäismaanantai-aamu. Teofilus Grönin kamari Purimossa. Grön istuu kirjoituspöytänsä ääressä. Miina pyyhkielee tomuja.)
GRÖN. Tyhjennä pesään tuo tuhka astia! Sitten pyyhit tomut kauttaaltaan ja asetat kaikki entisille paikoilleen. (Ottaa Miinaa uumalta.) Kas vaan kun se Miina on tänään nätiksi laitettu.
MIINA. Laskekaa nyt irti! Soh! Mitäs tuo nyt on tuommoinen. Rustmestari — no! kun ilmankin on kiire.
GRÖN (irroittaa). Ha, ha, ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi.
(Ottaa piippunsa ja menee istumaan keinutuoliin).
MIINA. Tässä nyt vielä olisi aikaa kaarestamiseen, kun pitää ehtimän kirkkoon ja kaikkeen.
GRÖN. Noo, eipä se kirkko tieltä juokse. Ehtii sinne vähemmälläkin. Ja jos ei ehdi, niin välikös sillä. Ei siitä suurta vahinkoa taitaisi olla. Vai mitä?
MIINA. Jos ei suurta, niin pientä ainakin.
GRÖN. Niin kai, niin kai! Pojat kirkonmäellä odottavat. Kyllä ymmärrän. — Taitaa olla jo ahven ongessa. No, se on hauskaa että saadaan häitä taloon.