GRÖN. Onhan hän käynyt Harjun koulua sen verran, että osaa hyvin lukea ja — kirjoittaa.
NIMISMIES. Niinpä niin. Ei rikkaalta perijättäreltä paljoa saa vaariakaan. Kyllä sinä olet aika mestari rustmestariksi, ainakin mikä hm! — naisväkeä koskee. Mutta ihmettelen minä sentään tätä Hilman juttua. Ne eivät ole juuri kärkkäitä, tuollaiset. Ha, ha! Vai mitä?
GRÖN. Minulla on omat, pikku keinoni. Ha, ha! — Kun on iloisuutta, lämmintä, hämärää, rakkautta ja — viiniä, niin hm! terveeksi!
NIMISMIES. No, olkoon onneksi!
KAMRERSKA (tulee). Hyvää huomenta vallesmanni! Piti tulla tervehtimään, kun sain kuulla teidän olevan täällä. Harvinainen vieras!
NIMISMIES. Hyvää huomenta, rouva kamrerska! Jos kruununmiehet käyvät usein, niin tulevat ne pian ikäviksi. — Te saitte minut ihan hämmästymään. Minä en todellakaan luullut teidän enää asustavan Purimossa.
KAMRERSKA. Minun piti lähtemän eilen aamulla, mutta ilma esti. Tällaiselle yksinäiselle leskelle on muuten yhdentekevä, missä aikansa kuluttaa. Ettekö suvaitse istua? Ja tarvitseehan tuollainen vanhapoika vähän hoitoa. Oikeastaan Filuksen tähden olen näin kauvan viipynytkin. On täytynyt vähän totuttaa häntä pois noilta vanhan pojan tavoilta, ha, ha!
NIMISMIES. Siitä saa nuori rouva olla teille erittäin kiitollinen.
KAMRERSKA. Tiedättekö sitten, että —?
GRÖN. Kyllä hän tietää, että olen kihloissa.