GRÖN. Johan se … anna anteeksi kun…
NIMISMIES. Mitenkäs sinä näytät niin nolatulta, veli kulta? Joko se tohvelivalta näin varhain…?
GRÖN (hillitsee itseänsä). Ha, ha! Eihän toki.
NIMISMIES. No, no! Eipä taida ilmankaan olla. Kiivaanlaista se puhelunne kuului olevan. (Grön tekee liikkeen.) En minä kuullut, kun sekanaisia ääniä vaan. En selittänyt mitään sanoja. Taitaa olla vähän pippuria siinä tytössä. Vai mitä?
GRÖN. Lapsekas tytön tynkkä, ei mitään muuta. (Istuu keinutuoliin.) Ne saavat toisinaan kaikellaisia päähänpistoja. Tänään sitä, huomenna tätä.
NIMISMIES. (On ottanut Hilman jättämän rasian ja avannut sen.)
Täälläpäs on kauniita kapineita! Hei, miten komeat koljaat!
GRÖN (hämillään). Kas kun sattuivat jäämään…
NIMISMIES. Nämäthän ovat kihlat. Kuules mies! Ethän vaan lie saanut rukkasia?
GRÖN (levotonna). Mitä turhia! Sellaisia kakaramaisia päähän pistoja! sanoinhan sen jo. Ei ne mitään merkitse.
NIMISMIES. Ne merkitsevät hyvin paljon, veli Grön. Kihlauksen purkaminen on sinun…