KALLE. Sitähän minä tässä juuri yritän. Kun se Roope oli poissa eilen aamulla, niin minä arvelin, että kai se sen suotin oli ottanut ja lähtenyt johonkin sukuloimaan. Luulin että kai ne, niinkuin viimme yön tietämään taas ilmestyvät kotia, niin hevonen kuin mieskin. Mutta kun ei kumpaistakaan ole näkynyt eikä kuulunut, niin arvelin tuota, tuumailimme siellä pirtissä, että kai se on tainnut varkaan mukana kadota, se suoti.
GRÖN (innoissaan). Milloinka Roope oli viimmeksi kotosalla?
KALLE. Ei häntä ole näkynyt sitten aatto-illan. Silloin se maata panon aikaan lähti pirtistä, kun oli ensin ottanut paksumman takin yllensä.
NIMISMIES. Mihin hän sanoi lähtevänsä?
KALLE. Eipä se sitä sanonut, vaikka kysyinkin. Sanoi vaan, että nyt poika luistaa niin pitkälle, kun hakoviitaa piisaa ja paiskasi oven kiinni.
GRÖN (kävelee ajatuksissaan). Hm, hm! — Varkausjuttu — —
NIMISMIES. Selkähevosellako varas on mennyt, vai…
KALLE. Selässähän tuo on tainnut…
GRÖN. Hyvä On! Saat mennä! (Kalle kumartaa ja menee. Grön ja Nimismies katselevat toisiaan). Tästä jutusta saat sinä jotain virkaasi kuuluvaa.
NIMISMIES. Taitaapa tästä lähteä vähän enemmänkin. — Maltapas! Minun pitää vielä puhutella tuota renkiä. Minä tulen heti paikalla. (Menee ulos.)